Mittasuhteet ja välitykset voimanostossa

Jokainen meistä maapallolla taapertavista ihmisistä ollaan tavalla tai toisella erinlaisia, jotkut poikkeavat enemmän, jotkut vähemmän massasta. Oma ihmiselon maailma, jonka olemme muodostaneet ympärillemme rakentuu hyvin paljon määrityksistä ja linjauksista. Nämä linjaukset ovat tietyssä ristiriidassa yksilöiden omien ominaisuuksien mukaan – ei voi linjata esimekriksi että kaikki ovat 175cm pitkiä kun mukana joukossa on eri mittaisia ihmisia aina metrista kahteen metriin. Tämä seikka on tuonut keskustelua ja kysymyksiä liittyen myös voimanostoon, etenkin mittasuhteisiin ja välityksiin.

Kolme faktaa

Voimanostossatietyt raja-arvot ja mitat ovat kaikille samanlaiset.

Eli esim.tangon etäisyys maasta maastanostossa on kaikille yhtäpitkä. Samoin penkkipunnerruksessa merkkien maksimietäisyyson kaikille sama.

Jokainenmeistä on erilainen

tarkoittaasiis sitä että jokainen on yksilö. Tämätarkoittaa niin fyysisiä kuin psyykkisiä ominaisuuseroja,artikkelissa viitataan fyysisiin eroihin.

Ensimmäinenyleinen nostajia erottava tekijä on pituus. Pituuskorreloi jo suoraan esim.maastanostoon nostopituuden muodossa.

Toinen yleisesti mainittu muuttuja on paino. Painouseassa tapauksessa pidetään mittapuuna/luokituksena, jokaon yllättävän usein ehkä väärätapa. Oikea tapa olisi luoda tuo mittapuu pituuden ja painonkorrelaatiosta. Paino yksinään on hyvä tapaluokitella kilpailijoita, sillä painolla on jonkinlainen suorayhteys usein tulokseen.

Kolmas on mittasuhteet,mittasuhteiden myötä mukaan tulee välitykset.Toki sama asia tuli jo mainittua tavallaan aiemmin kun puhuttiinpituuden merkityksestä maastanostossa. Mittasuhteet javälitykset eivät vain aina ole suoraan sidoksissapituuteen tai esim.nostomatkaan.

Jokainennostaa omien mittasuhteittensa mukaan

Tarkoittaa siis sitä, että huonot mittasuhteet omaava eivoi nostaa täysin samanlailla kuin hyvät mittasuhteetomaava. On siis väärin opetella, matkia, jne. hyvienmittasuhteiden omaavalta nostotapaa ja odottaa syntyvän täysinsamoja tuloksia.

Maastanosto

Veto eli maastanosto on usein se suurin välityksiin ja mittasuhteisiin sidottu keskustelun aihealue, siinä väitteet ja puheet ovat yleisimpiä….ja syystäkin, sillä kolmesta lajista siinä tosiaan näillä asioilla on hyvin paljon merkitystä. Ensinnäkin lyhyt nostaja saa konkreettisen hyödyn lyhyemmästä nostomatkasta. Toki hänen välitykset ovat pitkää lyhyemmät, mutta se suhteellinen työ minkä hän joutuu tekemään pidempään nostajaan nähden on pienempi. Peruste? ..yksinkertaisesti tanko kun on kaikille samalla korkeudella maasta, niin lyhyemmälle se nostomatka on jo pidempään nähden pituuseroista johtuvien mittojen verran lyhyempi ja näin ollen nostomatkan lyhentessä nivelkulmat ovat loivemmat. Käytännössä itse nostaminen on kaikille yhtä vaikeaa, mutta lyhyemmän nostajan on helpompi ja nopeampi omata nostotekniikka. Kun nostotekniikan omaa ja tuo mittasuhde on edullinen, hänen ei tarvitse omata niin suuria voimapotentiaalia kuin pidempi, lyhyemmän nostajan on helpompi nostaa välityksiensä mahdollistamalla tekniikalla.

No selkeästi se kovin juttu, pituuttakin kovempi maastanostossa on mittasuhteet. Nostaja voi olla hieman pidempikin, mutta jos hän omaa hyvät mittasuhteet, voi tuloksena olla hyvät luontaiset edellytykset nostaa kovia tuloksia. Mikä sitten on mittasuhteissa keskeinen tekijä? ..keskikropan ja raajojen välinen suhde. Mitä pidemmät raajat on keskikroppaan nähden, sen parempi maastanostaja on kyseessä. Ja mihin tämä perustuu? ..se perustuu selän kulmaan ja lantion sijaintiin noston lähtökohdassa. Raskaan kuorman ideaali nostotapa perustuu kuorman jakautumiseen painopisteen ympärille, joka käytännössä maastanostossa on lantio. Samoin toinen yleinen vaikuttava tekijä on nivelkulmat, mitä suurempi nivelkulma syntyy, sen suuremman työn/voiman nostaja täytyy tehdä/omata kuorman ylösnostamiseen. Mitä pystymmässä selkä on ja mitä lähempänä lantio on nostolinjaa, sen edullisempi on välityssuhde nostaa kuorma maasta.

Todella kovia maastanostajia tarkastellessa on heitä yhdistänyt usein (ei aina) edulliset mittasuhteet. Parhaimmillaan noston aloitushetkellä heillä on selkä melkein pystyssä, lantio näin ollen lähellä nostolinjaa ja jaloilla on saavutettu pieni koukistus. Käytännössä nosto heillä tapahtuu siten että jalat suoristetaan (rauta irroitetaan maasta) ja suhteellisen suoran selän ansiosta vedon loppu saadaan aikaiseksi nojaamalla taakse, eli vipuamalla rauta ylös lantion ympäri. Nostaja jolla on raajat on suhteessa lyhyet keskikroppaan nähden..ja vielä pituuttakin löytyy jonkin verran, ei koskaan pääse samaan nostotekniseen tilanteeseen kuin aiemmin kuvattu nostaja pääsee. Tai korjataan sen verran että sitten se on mahdollista kun pidempi ja/tai huonommat mittasuhteet omaava nostaja saa suorittaa samana suorituksen siten että painot ovat korokkeilla. Tätä nyt en usko että koskaan tullaan sallimaan missään voimanostoliitossa tai/ja kisoissa.

Raadollinen tosiasia on että tilastollisesti kevyempi (=lyhyempi) nostaja nostaa suhteessa enemmän kuin raskaampi. Maailmanennätysihmisistä 56kg sarjassa nostanut Lamar Gantin paino/kuorma -suhde on 5.17, kun taas esim. 125+ sarjassa nostanut Tibor Meszarosin suhde parhaimmillaan on ollut 2.91. Yleisenä vertailuna sitten legendan, 163.5cm pitkän Ed Coanin lukemat on 100kg sarjaan 3.98. Suhdeluku nousee melko lineaarisesti ylös raskaasta sarjasta kevyeen. Tämä on melko selvä todiste mittasuhde-eduista, joita ei isommat miehet saa edes voimaa hankkimalla kiinni.

Mitä huonot mittasuhteet omaava toi sitten asian suhteen tehdä? …itselle on hiipinyt kaksi asiaa mieleen: kerätä raakaa voimaa ja pyrkiä hakemaa/hiomaan omille heikoille mittasuhteille sopiva tekniikka ja nostotapa. Nostotapa on sitten monisäikeinen juttu, siihen sisältyy monia asioita aina varusteista nostotyyliin. Itse asiassa nämä kaksi asiaa koskevat kaikkia nostajia, mutta niiden suhde raakaan voimaan korostuu huonomman mittasuhteen omaavalla selkeämmin.

Itsellä on oma lehmä ojassa asian suhteen. Olen 180cm pitkä, sylimittani on sama kuin pituuteni, eli keskikroppani on ideaalin maastanostamisen kannalta suhteessa pitkä. Tulos asian suhteen on se että esimerkiksi en pääse ulkoa nostaessa tankoon kiinni ”menemättä kasaan”. Tämä tarkoittaa sitä että joudun laskeutumaan jalkojen suhteen hyvin alas jotta saan tangosta kiinni. Tämä siis jos haluan saada selkäni mahdollisimman pystyyn lähdössä. Kasaan meneminen romuttaa ja heikentää kahta aiemmin mainittua seikkaa:nivelkumat ja lantion asema. Nivelkulmat kasvavat ja lantio karkaa kauas nostolinjasta, tuloksena lisäksi selälle kohdistuva vipu kasvaa merkittävästi. Eli selkäkulman kustannuksella pääsen tankoon kiinni siten että jalkojen nivelkulmat ovat suoremmat, mutta tällöin nostaminen menee melkolailla selkäpainotteiseksi. Myös tukea antavien trikoiden suhteen on tullut ongelmia, ”kasaan menemisen” vuoksi niiden käyttö on osoittautunut hyvin hankalaksi. Nostotrikoissa kun olkaimien pituus on hyvin kriittinen trikoiden ”toimivuuden” suhteen, niin siinä vaiheessa kun trikoot ovat sen kokoiset että pääsen lähtöasentoon, ne eivät enään auta juuri lainkaan ja jos ne ovat ns.oikean kokoiset, ne rikkovat suorituksen täysin.

Välistävetäminen eli sumotekniikka on teknisesti ehkä maastanoston komeimpia tekniikoita, se suosii hyvin päljon hyviä mittasuhteita ja etenkin nivelten liikkuvuutta ja notkeutta. Sumovetäminen on monella tapaa varmasti ideaali tapa nostaa iso kuorma maasta. Jopa huonot mittasuhteet omaava voi saavuttaa huonomman tekniikan kautta etua mm. lyhyemmän nostomatkan vuoksi ja tukea-antavien trikoiden toimivuuden kautta. Välistävetäminen tuo vain monta pientä asiaa ja tekijää mukaan:mm.sisäreisien, pakaroiden voimat, lantion liikkuvuus ja voima, notkeus, polvien kiertokyky,…. Perinteinen ulkoa vetäminen on brutaalimpaa..ehkä sen vuoksi yksinkertaisempaa ja teknisesti helpompaa. Siinä voi onnistua vaikkei kaikki pienet asia loksahdakkaan kohdalleen ja mikä parasta:tekniikkaa voi korvata raa-alla voimalla.

Eräs asia mikä ei kerro koko totuutta mittasuhteista ja ko.ongelmasta on paino. Kun tilastollisesti tutkii nostotyylejä eri luokissa on huomattavaa että perinteinen ulkoa vetäminen yleistyy kun painoluokassa mennään ylöspäin. Ja ne raskaan puolen nostajat jotka nostavat sumolla ovat usein sarjaansa nähden suhteellisen lyhyehköjä (toki poikkeuksia aina löytyy) ja/tai omaavat esim.pitkän sylimitan kokonaismittaansa nähden. Pitkien raajojen etu enimmäkseen tulee esille ulottuvuuden kautta, eli lantion haku lähemmäksi nostolinjaa heti alussa on helpompaa. Toki pidempiin lihaksiin liittyy myös lihasrakenteen ja -massan tekijät.

Penkkipunnerrus

Toinen missä luontaisista kyvyistä/eduista ja mittasuhteista kuulee puhuttavan, on penkkipunnerrus. Kun maastanostossa oli nostomatkaan määräävä tekijä etäisyys tankoon maasta, on penkkipunnerruksessa tangon merkit. Mitä leveämmältä omaan sylimittaansa nähden saa oteen tangosta, sen lyhyempi on nosto matka. Toki nostomatkaan vaikuttaa muiden lajien tavoin monen pienet asiat, mutta nyt kyse on siis luontaisista lahjoista.

Yleisin määritys mikä aiheen tiimoilta väitteenä tai tosiaan yleistyksenä on vastaan tullut, perustuu taas sylimittaan: ”Mitä lyhyempi sylimitta on pituuteen nähden, sen parempi punnertaja”. Tietyssä mielessä homma on näin, mutta kysehän todellisuudessa on pelkästään sylimitasta..siis ensimmäiseksi kriittisenä tekijänä, pituuden merkitys siihen suhteellisen pieni – tai se riippuu nostoasennosta. Oteleveyden kannalta siis mahdollisimman pieni sylimitta luo parhaan potentiaalin nostaa lyhyt nostomatka, ottamatta ollenkaan kantaa nostajan koko pituuteen.

Aiempi väite petaa paikkaansa silloin jos punnertaja kykenee suhteessa pidemmän keskikroppansa ansiosta saamaan punnerrukseen hyvän nostoasennon, ns.suuren kaaren. Tämän myötä rintalihaksien nostokulma nostolinjaan nähden muuttuu monen tekijän puolesta edullisemmaksi ja saavutetaan myös ennestään lyhyempi nostomatka. Jos taas kaarta ei saada aikaiseksi, niin melkeinpä ainoa konkreettisesti pidemmän keskikropan mittasuhde-etua tuova asia on pois. Nostoasennossa pitkät raajat voivat tuoda taas etua jalkojen suhteen, tosin tämä seikka on myös riippuvainen sen nostoasennon teknisestä hiomisesta. Myös jälleen pidempien raajojen voimantuottopotentiaali vaihtelee lyhyisiin raajoihin nähden, johtuen edellämainituista lihasrakenneseikoista.

Paras mittasuhteisiin ja välityksiin liittyvä tekijä penkkipunnerruksessa on pituus. Yksinkertaisesti lyhyempi nostaja saavuttaa maastanoston lisäksi myös penkkipunnerruksessa etua lyhyen nostomatkan vuoksi. Maastanoston tavoin tämä on todistettavissa tilastojen kautta, mitä alemmaksi painoluokissa mennään, sen paremmaksi paino/kuorma -suhde muuttuu.

Jalkakyykky

Jäljelle jäävä viimeinen laji onkin sitten jalkakyykky. Sen osalta ei hirveemmin kuule mittasuhde- tai välitysspekulointia. Toki myös kyykkyyn liittyy samat fysikaaliset tekijät, joten asiaa voi yhtä hyvin puntaroida myös tämän lajin kohdalla. Mutta miksi sitten ei välityksistä jalkakyykyssä ole tullut puhetta? …yksinkertaisesti sen vuoksi että siinä ei ole suoranaisesti minkäänlaista kiinteää mittaa/määritystä, josta jollakin pituudella tai mittasuhteella saisi suurempaa hyötyä. Voi siis todetä että jalkakyykky on tietyllä tavoin ainoa todellisesti tasa-arvoinen voimaostolaji.

Kuten aiemmin on puhe ollut nostoasennon teknisestä potentiaalista, tämän vuoksi myös jalkakyykyssä ei kiinnitetä huomiota raajojen pituuteen sidotuista liharakenteista. Toki voi vain luonnehtia että voimantuotto suorituksessa muuttuu tästä syystä. Maastanostossa mainitun pidemmän keskikropan voimapotentiaalin puolesta ei kyykyn ideaali pystyssä oleva nostotekniikka ole niin tärkeä. Toki mitä enemmän kuormaa kyykyssä saa selältä pois, sen suurempiin kiloihin pääsee kiinni…olipa nostaja millainen mittasuhteiltaa tahansa. Ainoastaan pitkäkroppasen haitta ja heikkous syntyy siitä että kuorman painopiste tulee lyhyemmän keskikropan omaavaan nähden pidemmän vipuvarren päähän ja tämä luo haavoittuvamman kohdan keskikropan ”kestolle” nostossa. Noston hyväksytyksi määrittelevä tekijä piilee reiden kulmasta kyykyn alimmassa asennossa ja sen saavuttamiseen vaikuttaa moni nostotekninen asia aina jalka-asennon leveydesta jalkaterien kulmaan. Koska asennon suhteen ei ole määrityksi, kuka vain voi saavuttaa ideaalin nostotekniikan.

Tilastollisesti jalkakyykyn ”tasa-arvoisuus” on nähtävissä ja todistettavissa paino/kuorma suhdeluvulla. Lukuunottamatta sarjojen kärkipäätä, jakauma suhdeluvun suhteen on melko selkeästi normaalijakauman mukainen. Kevyessä päässä suhde pyörii hiukan 6 kohdalla, samoin raskaassa sarjassa isot miehet nostaa isoista kiloista huolimatta ”vain” alle 3 suhdeluvun puolella. Suurin osa, sarjoissa 67.5-100kg suhdeluku on melko tasaisesti 4.3-5 välissä. Tämä todistaa vain sitä että voima korreloi hyvin nostajan pituuteen/massaan/kokoon ja sen mahdollistaa mittasuhteiden pienempi merkitys tässä nostolajissa.

Summasummaarum

Kaikki kolme nostolajia on erilaisia keskenään, ainoastaan jalkakyykky on suhteessa tasa-arvoisin. Ehkä tämä on yksi selite mahdolliselle nostajien tuloksissa esiintyvälle jalkakyykyn ja maastanoston suhteelliselle epätasapainolle. Lopulta voimanostossa luokituksien suhteen on olemassa jonkinlainen vertailuarvo, se syntyy Wilks -pisteytyksellä. Pisteytys vetää nostajia yhtenäisesti tasa-arvoiselle viivalle. Kuinka tarkka ja oikeudenmukainen pisteytys on, onkin sitten toinen juttu. Se kuitenkin mahdollistaa melko kätevän tavan verrata kaikkia nostajia keskenään paino/kuorma suhteesta huolimatta. Yksi mielenkiintoinen kysymys nousee lyhyen nostajan tilanteesta, sillä periaatteessa mitä lyhyempi nostaja on, sen paremmin hänellä on teoreettinen mahdollisuus pärjätä raskaammassa sarjassa. Sama asia ei toimi toisin päin.

Mitäpä tästä nyt sitten jää mieleen?..se että me olemme jokainen mittasuhteiltamme erilainen nostajatyyppi. Kuten elämässä yleensäkin luontaisia lahjoja käyttävä voi lahjoillaan päästä pidemmälle helpommin kuin toinen, hieman lahjattomampi..tai sanotaanko näin että lahjattomampi voi saavuttaa saman mutta hänen kohdalla se vaatii enemmän työtä. Tärkeää on vain muistaa että ei vertaa sokeasti itseään toisenlaiseen yksilöön. On hyvä huomata ja tunnistaa omat heikkoudet ja keskittyä niitä vahvistamaan tai/ja kiertämään, löytää itselle se ideaali nostotapa/-tekniikka, jotta sen parhaimman tuloksen saa aikaiseksi.

Harri Kelho