Treenitilastoa 2008
Jouni Kvist tiivistää viime vuoden saldonsa seuraavasti: Harjoittelu numeroina: Penkkitreenejä 50kpl
Kyykkytreenejä 48kpl
Vetotreenejä 38kpl
Erilaisia punttijumppia 43kpl (lähinnä apuliikepäivät ja kevyet harjoitukset)
Aerobiset harjoitukset 35kpl (tässä vain >30min lenkit/vast)
Harjoituksia yhteensä 184kpl
Lihashuollot, hieronnat 22kpl
Kisat 6kpl: SM I, EM IV, TUL I, PM I, MM VII, JSM II

1) mikä toimi
Kilpailin kuluneen vuoden aikana aavistuksen normaalia enemmän. Kuusi voimanostokisaa (SM, EM, TUL-mest, PM, MM, JSM), ja kaikista jonkinlainen killutin kotiin tuliaisina. Maastaveto kulki lajeista parhaiten, ja siinä paransin kisaennätykseni 315 kiloon. Sain sovitettua työn kohtuullisen hyvin treenaamiseen ja kilpailuun, vaikka pelkkiä sotaharjoituksia kertyi 68 vuorokautta.

2) mikä ei toiminut
Penkkipunnerrus oli murheen kryyni koko kauden. Loukkaisin tammikuun 4. päivänä olkapääni ja palautumisessa kesti nelisen kuukautta. Toinen takaisku penkissä tuli elokuussa kun reväytin rintani. Onneksi tuosta ei seurannut sen pahempaa, vaan pääsin treeniin kiinni noin kolmen viikon huilin jälkeen. Treenipäivyriä analysoidessani voi vain todeta vanhan perussynnin toteutuneen; kun treeni kulkee hyvin, vanhuskin innostuu takomaan lujempaa kuin vanha aihio kestää.

Kisoja kuvasi hyvin tietynlainen epävarmuus. Onnistuneita nostoja kertyi kisoissa 4-6 kpl, mikä on aivan liian vähän hyvän yhteistuloksen kannalta. Treeneissä liikuttiin ehkä liikaa optimialueen (65-85%) yläpuolella. Hyvästä peruskunnosta kertoi kuitenkin yhteistulostaso, joka oli koko ajan 770-800 kilon välissä - kaikkien kuuden kisan ajan. Positiivisena puolena näen sen, että kun saan nostoihin lisää varmuuttaa, niin yhteistulos tulee kipuamaan uusiin ennätyslukemiin. Miten se tapahtuu, sitä lähdetään hakemaan tällä kaudella (2009).

3) havainnot varusteista
Kyykkytrikoossa siirryin Titanin WS mallista RS:aan jo viime vuoden puolella. Kapeampi malli sopii hyvin ns. puolileveän asennon kyykkääjälle. Super Plus on luotettava trikoo. Uudelta Super Centurionilta odotan paljon.

Polvisiteet vaihdoin APT:n Hybrideihin, eikä vanhaan ole enää paluuta. Todella hyvä side. Rannesiteissä otin käyttöön APT:n Convictit. Näihin olen ollut tyytyväinen. Jämäkkä side.

Penkkipaitarintamalla otin Super Katanan käyttöön juuri ennen MM-kisaa kompensoimaan huonosti sujunutta penkin treeniä. Kisatulokseen tuli liki 10kg parannus, jonka lasken täysin paidan ansioksi. Uskon pääseväni takaisin tuolla paidalla ennätykseen, kun vain saan riittävästi ehjiä treenijaksoja alle. Tekniikkaan kiinnitettiin myös huomiota joukkuesm-kisan yhteydessä. Sain monta kullan arvoista vinkkiä Orhan Tapsalta ja Hakalan Jannelta, joita olen nyt alkanut hyödyntämään treeneissäni.

Vetotrikoona olen käyttänyt uskollisesti Titanin NGX+ -kankaista Centikkaa selkäpala edessä. Aika näyttää, onko uudesta Dual Quadista sen syrjäyttäjäksi.

Nostan siis Titanin ja APT:n varusteilla. Miksikö? Ne ovat markkinoiden parhaat!

4) havainnot eri treenimetodeista
Tälle rintamalle kaipasin kovasti uusia tuulia, sillä itsetekemät ohjelmani alkoivat puuroutua. Sain loppukesästä Martikaisen Jarilta vanhan ohjelman, jolla Hakkaraisen Sami oli aiemmin treenaillut hyvin tuloksin. Kokemukset olivat hyvät. Vältyin pahoilta loukkaantumisilta, sain olkapääni/rinnan auttavan hyvään kuntoon ja pääsin parhaimpaan KV-kisan yhteistulokseen kautta aikojen.

Tulevaan SM-kisaan sovellan tuota ohjelmaa uudestaan ja nousen maltilla isompiin rautoihin. SM-kisan treeni tulee olemaan kevyempi kuin vuosiin, sillä varaan täyden tuliannoksen voimanoston EM-kisaa varten.