XIII Rantapenkkarit
 
Hiukan Rantapenkkarit järjestettiin tänä kesänä jo kolmattatoista kertaa. Vaalan Sahanrannasta 90-luvulta alkunsa saanut tapahtuma siirtyi Sotkamoon 2000-luvun alussa. Vuoden 2012 osallistujaennätys lyötiin tänä vuonna, kun lavalle asteli kaiken kaikkiaan kahdeksankymmentäviisi raudan taivuttajaa. Eteläisimmät kisaajat saapuivat Hiukkaan Helsingistä ja pohjoisimmat matkustivat kilpailemaan Aavasaksalta. Nostajia oli kahdestakymmenestäneljästä seurasta. Kainuulaisseurojen osallistujia oli ilahduttavasti kahdeksantoista ja tämä lupaa hyvää ensi vuoden helmikuussa Sotkamossa nostettavia klassisen penkkipunnerruksen suomenmestaruuskisoja silmällä pitäen. Kisojen tasosta kertoo hyvin se, että peräti kahdellatoista osallistujista on taskussaan MM-mitali kuluvan vuoden arvokisoista.
Klassisen ja varustekisan palkintojärjestys ratkaistiin Wilks -painokertoimella ja sarjoja oli kaikkiaan kuusi. Määrä on järjestäjän mielestä riittävä, vaikka muutamia soraääniäkin tästä kuultiin. Kisassa saatiin aikaan tasokkaita kamppailuja paremmuudesta, eikä ”säälipleijareita” jaettu. Hiukassa kaikki pelaa, kaikki palkittiin, mutta jokainen ei valitettavasti voinut olla mestareiden mestari. Toistovoimapunnerrus todettiin mainioksi lisämausteeksi tapahtumaamme. Se sopii rantaympäristöön kuin nyrkki silmään. Yhteistyö SVRY:n kanssa saanee jatkoa myös ensi kesänä.
 
Maria Hakulinen punnersi avoimen sarjan suomenennätyksen
Naisten varustesarja jäi osallistujamäärältään pienimmäksi, mutta laatu korvasi tällä kertaa määrän. Joensuun Maria Hakulinen uusi viimevuotisen mestaruutensa punnertamalla naisten suomenennätyksen 125,5 kiloa. Piskuisen Kiuruveden voimanostossa ja penkkipunnerruksessa on mukava draivi päällä. KiurU passitti lavalle peräti seitsemän nostajaa. Heistä Leena Vatanen sijoittui naisten varustesarjassa upeasti hopealle punnertamalla 110 kiloa. Pronssin nappasi itselleen Sotkamon Visan Aira Knutars. Aira paranteli, ties monettako kertaa, N60 suomenennätystä 82,5 kiloon.
 
Jani Sundholm saavutti pitkäaikaisen tavoitteensa
Miesten ennakkosuosikki oli Joensuun Tomi Vikla. Tomi joutui kuitenkin tyytymään aloituspainoonsa 225 kiloa, jolla heltisi kolmas sija miesten varustesarjassa. Viklan edelle kiri Nordic Powerin Tomi Määttä. Määttä kertoi lähtevänsä kisaa pienellä riskillä. Riskinotto meinasi kostautua aloituspainon epäonnistuttua kahdesti. Kolmanteen nostoon Määttä kuormasi rohkeasti 265, jonka hän taltutti menestyksellisesti. Ennakkoon yllätysvalmiiksi povattu Kokkolan Jymyn Jani Sundholm näki tilaisuutensa tulleen, veti vinkkarin vasempaan ja nosti mestariksi 250 kilon tuloksella. Varttitonnin selättäminen tarkoitti myös sitä, että M40 uusi suomenennätys näki päivänvalon. Ilahduttavasti onnistuivat myös Aavasaksan Kisan Jari Kyntäjä punnertamalla 235 kiloa sekä Nordic Powerin Matias Viiperi 210 kilon tuloksella. Viiperi paransi ennätystään peräti 27,5 kiloa.
 
Teemu Hällfors urakoi klassisessa
Kaikki miesjuniorit nostivat alle 23-vuotiaissa. Hiukassa usein kisannut Iin Yrityksen Tatu Hänninen ylsi pronssille 150 kilon tuloksella. YKV:n Sami Lehtonen nosti varmasti 175 kilon raudat kiinnittäen itsensä kakkospokaaliin. Ylöjärven Teemu Hällfors aloitti urakkansa junioreissa punnertamalla 180 kiloa ja jatkoi kisaansa vielä miesten klassisessa kisassa. Nuorten penkkipunnerruksen MM-hopeamitalistin nostot ovat teknisesti mallikelpoisia ja nuoren miehen voimatasot ikäänsä nähden varsin vakuuttavat.

Miesten masters -nostajat kisasivat +40-vuotiaissa
Masters -sarja oli kilpailujen osallistujarikkain, sillä lavalle nousi peräti seitsemäntoista vahvatassua. Kisan vei nimiinsä Vaasan Tomi Viianen punnertamalla 170 kiloa. Viiasta ei saatu kammettua korkeimmalta korokkeelta, vaikka toiseksi sijoittunut Viitasaaren Eino Pöntiö punnersi M60 suomenennätyksen 190 kiloa. Kolmanneksi nosti Rantapenkkareiden kesto-osallistuja Varpaisjärven Tom Lindroos 165 kilon tuloksella. Mainitsematta ei voi jättää kisojen Grand-Old-Mania eli Lohtajan Veikkojen Mikko Seikkulaa. 72-vuotias Seikkula punnersi nimittäin uskomattoman kovan 180 kilon tuloksen. Siinä on useimmilla nuoremmistakin tekemistä painoluokasta riippumatta.
 
Nälkämaan vetoshamaanin ennustus toteutui myös naisten klassisessa sarjassa
Naisten sarja oli ennakkoon erittäin kovatasoinen. Olihan mukana tämän vuoden toukokuussa Vantaalla nostettujen klassisen penkkipunnerruksen MM-kisojen neljä mitalistia. Kvartetin ohi puhalsi ennustuksen mukaan Kokkolan Jymyn Anette Tunkkari. Kolme tyylikästä nostoa ja tulokseksi 110 kiloa. Toiseksi nousi myös ohi ennakko-odotusten Vuokatti Power Teamin Susanna Hottinen. Pääkaupunkiseudulta Hiukkaan matkannut Susanna nosti upean sarjan päätteeksi 82,5 kiloa ja päihitti sillä niukasti Sotkamon Visan Krista Määtän, joka teki myös lavalla varmaa jälkeä punnertamalla 85 kiloa. Sadan kilon punnertajia olivat Tiina Voho, Joanna Linna ja Tutta Ylivinkka. Seremoniamestarin pokaali meni kisojen nuorimmalle nostajalle, Haukiputaan Iida Kurviselle. Tänä vuonna 15 -vuotta täyttävä Iida osoitti lavalla iloista sekä reipasta ilmettä ja nostot olivat teknisesti taitavia.
 
Seppänen jatkaa voittokulkuaan Hiukassa
Haukiputaan Tero Seppänen oli miesten klassisen sarjan paras nostaja jo seitsemättä kertaa peräkkäin. Toukokuisen MM-kisan jälkeen kaksi treeniä tehneen Seppäsen tuloskunto ei näyttänyt hiipumisen merkkejä, sillä suorille käsille ojentui 242,5 kiloa. Ennakkoon mahdolliseksi haastajaksi povattu Keminmaan Kuohun Tero Arponen punnersi helponnäköisesti kaksi ensimmäistä nostoaan päätyen 220 kilon tulokseen. Junnuissa aiemmin urakoinut Hällfors jatkoi yleisessä sarjassa siihen mihin aiemmin jäi. 5/6 onnistuneen noston seurauksena tulos kirjattiin tulokseksi 187,5 kiloa eikä yritys 195 kilosta ollut ollenkaan huono.
 
Toistovoimapunnerrus sytytti yleisön
Toistovoimapunnerrus oli toista kertaa mukana Rantapenkkareiden ohjelmassa. Osallistujamäärä kasvoi viime vuodesta ilahduttavasti ja jotenkin on sellainen kutina, että ensi kesänä innokkuus vain kasvaa. Toistovoimakisaa oli viihdyttävä seurata ja nostajan taistelun kasvavaa laktaattimäärää vastaan pystyi aistimaan visuaalisesti.
Naisten sarjan ensimmäinen nostaja Miia Nyyssönen löi heti luun kurkkuun vastustajilleen. Kuopiolainen nakutti peräti 56 hyväksyttyä toistoa 35 kilolla. Toiseksi sijoittunut Sotkamon Aira Knutars jäi mestarista 18 toiston verran. Kolmanneksi nosti Kiteen Mari Liimatainen 36 toistolla.
Vaasan Tomi Viianen nousi kisojen tuplamestariksi punnertamalla 82,5 kilolla 36 toistoa. Vuokatin Pekka Kulju nosti saman toistomäärän sadalla kilolla, mutta suhteellinen painoero ratkaisi kisan vaasalaisen eduksi. Pronssipytyn nosti itselleen Ylivieskan Veli-Matti Kallio 29 toistolla. Tero Seppänen latoi 150 kilon painolla jäätävästi 21 toistoa.
 
Joensuu otti ensimmäisen kiinnityksensä Puntti-Poikaan
Joukkuekilpailusta ennustettiin erittäin tasaväkistä ja niinhän se olikin. Viime vuoden joukkuemestari Haukiputaan Voimailijat jätettiin tänä vuonna tylysti jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä Kokkolan Jymyn kanssa. Jymy on muuten palkittu aiemmin kolmesti Rantapenkkareiden parhaana seurana. Isäntäseura Sotkamon Visa ylsi iloisesti kisan järjestämisvelvoitteista huolimatta toiseksi. Joukkuekisan voittivat Joensuun Punttipojat kahden pisteen marginaalilla Visaan. Joensuun erikoisvahvuutena voitaneen pitää varustepenkkipunnerruksen laatua. Sotkamolaisista perinteistä huolimatta Poika ei päässyt tällä kertaa uimaan Sapsoon vaan se kiidätettiin pikaisesti Pohjois-Karjalaan kulkematta lähtöruudun kautta.
 
Me teimme sen yhdessä. 
Tapahtumasta jäi hyvä maku suuhun. Nostajia oli paljon. Tiukassa aikataulussa pysyttiin kohtuullisen mukavasti. Kisan ilme rentona ja lupsakkana tapahtumana säilyi. Voimme siis katsoa ylpeänä peiliin ja todeta: Hyvin teit. Sotkamon Visa kiittää nostajia, huoltajia, toimitsijoita, talkoolaisia, yleisöä ja tukijoita!
 
Kiitokset:
Ratesteel, SSPower, Life, Autohuolto SaKe, Hius-Studio Fu, Osuuskauppa Maakunta, AM Lukkoasema ja Kuntokeskus Balance.