Voimaharjoittelu.fi

Suomella kahden Euroopan mestaruuden ilta

Sisältö

Suomen Fitnessurheilu ry, tiedote

 

Suomella kahden Euroopan mestaruuden, EM-hopean ja junioripronssin ilta
 

Neljä voittajaa mitalit kaulassa.

Lauantai-ilta Espanjan Santa Susannassa järjestettävissä fitnessurheilun EM-kilpailussa oli suomalaisten. Sinivalkoiset juhlivat kaikkiaan neljää Men’s physiquen mitalia, kun Sherko Eliassi ja Alexandros Staboulis voittivat  omien pituussarjojen Euroopan mestaruudet, David Quamba EM-hopeaa ja Milad Amiri juniorien EM-pronssia.

Pituussarjassa alle 174 -senttiset kilpaileva Eliassi voitti MM-pronssia jo viime vuonna ja kuului ennakkosuosikkeihin. 

– Lähdin hakemaan kultaa, ja sen sain! Mukana kannustamassa ollut vaimoni uhkasi, että jään Espanjaan, jos en voita. Minulla ei ole varsinaista off seasonia, vaan treenit jatkuvat kovina. Lupasin 2016 alussa, että tänä vuonna tuon voiton kansainvälisistä kilpailuista. En tule unohtamaan tätä päivää ikinä, Eliassi iloitsi.

Yli 178 -senttisissä voittanut Staboulis, 25, oli arvokilpailujen ensikertalainen ja kilpaili Men’s physiquessa vasta toista kertaa elämässään. Ensimmäinen kerta oli huhtikuussa Helsingin Fitness Classicissa, josta irtosi myös voitto.

– Haluan kiittää naisystävääni Nadjaa ja perhettäni tuesta. Kaverini Aleksi Korpijaakon ansiosta osallistuin Fitness Classiciin, sillä hän käytännössä pakotti minut ilmoittautumaan. Viimeistään ensimmäisen kisani jälkeen myös perheeni ymmärsi, että minulla on oikeasti mahdollisuuksia menestyä tässä lajissa.

Staboulis tietää menestyksen vaativan sekä kovaa työtä että hyviä geenejä. 

– Ja täydellistä omistautumista!

EM-hopealle sijoittunut Quamba (-178 cm) on treenannut viisi vuotta ja kilpaillut juniorina Classic bodybuildingissa.

– Tuntuu tosi hyvältä, en voi uskoa tätä vielä! Haluan kiittää Suomen Fitnessurheilu ry:tä saamastani mahdollisuudesta ja samalla EM-joukkueen huoltajia ja johtoa. Edustin Suomea ylpeydellä ja aion edustaa myös jatkossa, Quamba kertoi.

21-vuotias Amiri on syntynyt Afganistanissa, mutta asunut Suomessa jo 16 vuotta. 

– Kun nyt pääsin näkemään ja kokemaan kansaivälisten kilpailujen tason, jäi kova nälkä päästä parantamaan omaa kuntoani ja sijoitustani, Amiri sanoi.

 

Aikataulut: http://www.ifbb.com/wp-content/uploads/2016/04/2016-European-schedule-detailed-updated-April-26.pdf.

 

Lauantain suomalaistulokset:

 

Nelli Heikkilä, 7.

Petra Palomäki, 9.

Liis Org, 5.

Mari Leppänen, 8.

Pauliina Räisänen, 12.

Niina Pellikka, 6.

Milad Amiri, 3.

Sherko Eliassi, 1.

David Ouamba, 2.

Alexandros Staboulis, 1.

Jaani Inkinen, 14

 

Suomen Fitnessurheilu ry:n EM-joukkue:

 

Liis Org, Body fitness –163cm

Mari Leppänen, Body fitness –168cm

Pauliina Räisänen, Body fitness +168cm

Tanja Sundell, Bikini fitness –160cm

Sara Sievinen, Bikini fitness –169cm

Milla Kelahaara, Bikini fitness +172cm

Niina Pellikka, Women’s physique –163cm

Sherko Elyasi, Men’s physique –174cm

David Ouamba, Men’s physique –178cm

Alexandros Staboulis, Men’s physique +178cm

Jaani Inkinen, Men’s physique +178cm

Eveliina Tistelgren, Fitness –163cm

Jani Lemberg, Classic bodybuilding –180cm

Heli Ahvenainen, Body fitness masters 35  –163cm

Kirsi Palosaari, Body fitness masters 45

Nadja Eerola, Bikini fitness masters 35

Heidi Östergård, Bikini fitness masters 35

Jani Sinisalo, Classic bodybuilding masters 40

Timo Kiviniemi, Classic bodybuilding masters 50

Petra Palomäki, Body fitness junior

Nelli Heikkilä, Body fitness junior

Melina Keltaniemi, Bikini fitness junior

Reetta Virtanen, Bikini fitness junior

Milad Amiri, Men’s physique junior

John Lausvuo, Classic bodybuilding junior

 

Liitteenä julkaisuvapaat kuvat EM-voittajista ja yhteiskuva suomalaismitalisteista. Kuvaaja: Tomi Rehell 

Haastattelupyynnöt: Suomen Fitnessurheilu ry:n valmennuspäällikkö Ville Isola 040 867 6648

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Toiminnallinen harjoittelu nostaa suosiotaan koko ajan. Painoluokkien yleistymisen myötä myös erilaiset Vahvin-kilpailut kasvattavat suosiotaan tasaiseen tahtiin. Ne ovat saleille erinomainen lisä tapahtumana ja monipuolistamaan palvelutarjontaa. Toiminnallista harjoittelua sanan varsinaisessa merkityksessä. …

Team Voimaharjoittelu.fi on monessa mukana. Mainiot miehemme ja naisemme maalla, merellä ja ilmassa tekevät selvää jälkeä. WABDL World Cup kisassa mukana Kim Päivöke ja Heikki Tyrväinen. Yli 680 nostajan joukossa …

Erno Mäkilä – 500 KG total Esimerkkisarjamme kolmas henkilö on Laitilan Voimailijoiden suuri tulevaisuuden toivo Erno Mäkilä. ”Munapitäjän” toisen polven nostaja omaa melkoisen geneettisen perimän voimailuun, sillä isä ja eno …

Hieman raporttia sm-kisoista. Reenit olivat menneet vallan mainiosti ja painonpudotus onnistui ilman ongelmia. Lähtöpäivänä tuli ensimmäinen ongelma kun jouduin suunnitelmasta poiketen käymään vielä töissä mutkan ennen lähtöä. Pakkaus kaikkine vermeineen …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI & SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.