Eero Jälkö 2
Puhutaanpa ensimmäiseksi sinusta ja taustastasi. Kuka olet?
Olen Turkulainen 26 vuotias jannu, kotoisin Liedosta (Turun naapurikunta). Toimin ylivartijana Länsikeskuksen Cittarissa.
Kerrohan minkälainen olet luonteeltasi?
Huumorintajuinen (kaksimielisiä juttelen kuulemma =), avoin, jonkinasteinen siisteysintoilija
Olet pelannut jalkapalloa, juossut ja hiihtänyt ennen voimailu-uraasi. Onko tästä ollut hyötyä voimailuun?
Kyllä omasta mielestä on ollut hyötyä voimailu-urallani. Nuorena kehitetty hyvä kuntopohja ja motoriikka auttaa treeneissä ja kisoissa.
Kuinka päädyit lopullisesti raudan pariin? Minkä ikäisenä aloitit?
Lopetin jalkapallon 13-vuotiaana ja isä osti minulle penkin kotiin seitsemännen luokan kesälomalla ja heti tuntui jotenkin mielekkäältä puuhalta.
Muistatko sen aikaisia tuloksia?
Ei tullut aivan alusta asti pidettyä päiväkirjaa mutta kun kokeilin ekaa kertaa maastavetoa vedin 100 kiloa ja päivää ennen rippikoulua penkkasin ekaa kertaa 100 kiloa, en unohda ikinä tuota hetkeä. Painoa oli alle 70.
Vieläkö muistat ensimmäinen kilpailusi? Miten se sujui?
Powerhousen kisat keväällä 2000 ja painoa oli jotain 101.Ekan ja viimeisen kyykyn kaaduin mutta silti, kyykky 232,5,penkki 170 ja veto 275.
Millainen harjoitusohjelma sinulla on?
Itse kynäilen treenini Westside Barbell tyyliin
Mitä nostaisit esiin treenisi avainkohdiksi?
- Maksimianostava lajitreeni
- Palautumisen maksimointi
- Tunnen kohtuu hyvin heikot ja vahvat osa-alueeni
Kuinka paljon käytät varusteita treenissäsi?
Joka viikko puen nostovarustetta päälle. Briefit ovat kovimmassa käytössä ja sitten tulee kyykkytrikoo ja paita. Polvisiteitä käytän vain pari kertaa vuodessa.
Kuinka paljon treenisi elää vai pidätkö kiinni tietystä suunnitelmasta?
Aika paljon elän kolmen viikon jaksoissa. Joka jaksossa koitan keskittyä pariin asiaan. Joka periodissa pieni nostatus.
Harjoitteletko yksin, kaksin vai ryhmässä? Mikä merkitys treenikavereilla on?
En kaipaa perseelle potkijoita mutta kyllä treenikavereita tarvitsee olla ja meillä on hyvä porukka: tyttöystäväni Tytti, kaikkien tuntema Rantasen Pauli ja pari kovaa junioria Toni ja Juuso.
Mikä on lempitreenisi ja miksi?
Odotan aina tulevaa treeniä kovalla poltteella kun on saanut edellisen treenin ohi ja proteiinit mahaan. Kaikki treenit maistuu.
Olet ammatiltasi vartija. Onnistuuko työn ja treenin yhteensovittaminen hyvin?
Kohtuu hyvin, minulla on vuorotellen aamua ja iltaa. Ainoastaan aamuisin, jos olemme tyttöystäväni kanssa kahdestaan treenaamassa, on pakko ottaa hieman kevyempi versio treenistä. Esimerkkeinä maastaveto kyykyn sijaan ja penkki ilman paitaa.
Miten huolehdit lihashuollosta? Teetkö palauttavia harjoitteita, venytteletkö, käytkö hierojalla tai jotain muuta?
Lähes joka treenissä on palauttavia liikkeitä, ”välipäivinä” pumppailen kipeitä lihaksia, lähes joka päivä venyttelen ja käyn säännöllisesti kiropraktikolla. Hieronnassa käyn nykyään aikas harvoin.
Mitkä ovat seuraavat kisasi ja mitkä ovat tavoitteet niissä?
Liedossa penkki kisat 25.11 ja Metallin Joulukisat 9.12. Näissä kisoissa yritän uusia ennätyksiäni.
Mitä saavutustasi arvostat eniten ja mitkä ovat parhaat tuloksesi?
WPO:n semifinaali 2005 Junioreiden Suomenmestaruus 2004 Miehissä yksi pronssi ja kaksi hopeaa 2005 ja 2006 Ennätykseni380-255-342,5 Junioreiden voimassa oleva vedon SE 335 alle 110kg
Ihmisiä usein inspiroi joku tai jokin. Onko sinulla ollut esikuvia?
Itseäni inspiroi halu tulla vahvemmaksi! Idoleita Rantasen Pauli, Ano Turtiainen ja aikas monet jenkit, mutta se on sellaista kuvien ja filminpätkien katselua ja päiväkirjojen lukemista.
Onko sinulla perhettä ja tukeeko perhe voimailuharrastusta?
Kyllä tukea saan, käymme Tytin kanssa lähes aina yhdessä voimailemassa ja koiratkin kulkevat kisareissuilla.
Noudatatko jonkinlaista ruokavaliota ja millainen merkitys sillä mielestäsi on? Mikä on lempiruokasi?
Ruokavaliona on kotiruoka. Periaatteena on se, että nälän tunnetta ei saisi tulla. Lempiruoka kanaruuat
Onko sinulla sponsoreita ja onko niiden hankkiminen vaikeaa?
Kiropoli oy/kiropraktiset hoidot
Sali 82
Skip-lisäravinteet/Jyrki Varvas
Mitä pidät tähän astisen urasi mieleenpainuvimpana hetkenä?
Urani mieleenpainuvimpina hetkinä pidän vanhojen kisaennätysten rikkomista kisoissa. Yksittäisen tapahtuman mainitakseni WPO:n semifinaali oli uskomattoman hieno tapahtuma.
Missä olet viiden vuoden päästä?
Turussa tai Vaasassa ja toivottavasti terveenä.
Onko harrastuksia?
Koirien ulkoilutus ja töissä käynti. =)
Mitä neuvoja annat aloittelijoille ja mitkä ovat suurimmat virheet mitä voit tehdä?
Neuvoja: säännöllinen treenaus, oikeiden nostotekniikoiden opettelu, pitkäjännitteisyys (esim. puoli vuotta on treenauksen kannalta lyhyt aika), alkuvuosina treenikaverina riittävät siteet ja vyö, muut varusteet on alkuvuosina turhia
Suurimmat virheet: ultrakireiden varusteiden ennenaikainen hankkiminen, koska liian aikaisin käytettyinä varusteet syövät tekniikkaa. Ensin tulisi opetella tekniikka jonka jälkeen vasta varusteiden avulla lisätä maksimitulosta. Aloittelijoiden tulisi unohtaa suurten nimien treeniohjelmat ja keskittyä perustreeniin.
Mikko Korhonen