Vuoden 2009 analyysiä
Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika tarkastella tehtyjä asioita. Aloitin varustetreenit alkuvuodesta 2008 ja samaisena vuonna nostin kahdet voimanostokisat ja kahdet penkki-vetokisat. Vuonna 2009 kisasin kuudesti: tammikuussa, huhtikuussa, kesäkuussa, syyskuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Ohjelmassa on ollut neljät treenit viikossa, kahdesti olen ollut kipeänä ja pari ulkomaanreissua on tuonut ohjelmistoon ylimääräisiä lepoviikkoja. Olen varsinainen Titan-tyttö, kaikki varusteeni ovat samaa merkkiä. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.
Pidän paljon kaikista kolmesta nostomuodosta, mutta eniten kuitenkin kyykystä. Odotin tältä vuodelta paljon, nostinhan kevyesti loppuvuodesta 2008 kisoissa 147,5kg. Ongelmat alkoivat kuitenkin kasaantua jossain vaiheessa, kun painoa tuli lisää ja puku muuttui tiukemmaksi. Ilman pukua harrastan pommikyykkyjä, mutta puvun kanssa jarruttelin alasmenoa minkä kerkesin. No, kun minä jarrutin ja puku jarrutti niin lopputuloksena oli korkeita, vaikeita ja raskaita kyykkyjä. Kaikki kaatui lopulta päälle kesäkuussa Haminassa SM-kisoissa, joissa jäin ilman tulosta kyykyn takia. Vaikka tiesin, että semmoista sattuu kaikille joskus, olin varma, että kaikki pitävät minua maailman suurimpana luuserina − niinhän itsekin pidin. Treenejä muutettiin raw-pitoisiksi ja teetin pukuun tarrahenkselit eli säädettävät olkaimet. Koska puku on lantiosta kohtuullisen sopiva, se nappaa hyvin kiinni löysilläkin olkaimilla. Syyskuun kisoissa Oulussa huoltaja saikin uudeksi tehtäväkseen saattaa minut tangon alle ja varmistaa, että henkselit pysyvät paikoillaan, kun otan tangon niskaan. Kaksi ensimmäistä kyykkyä kelpasi tuomareilla, kolmannen 140kg jätin pohjaan.
Penkki sen sijaan oli kehittynyt kivasti koko vuoden. Ensimmäiset kisat olivat salikisat tammikuussa Oulussa, joissa kämmäilin penkissä. Huhtikuussa nostin jo mallikkaasti Kauhajoella 82,5kg, vaikka salilla paita olikin ollut täysin yhteistyöhaluton. Haminassa tulos jäi kesäkuussa aloituspainoon kymmenen kiloa alemmaksi epätasaisten nostojen takia. Syyskuussa tankoon ladattiin Oulussa 85kg, jonka nostin hitaasti mutta varmasti ylös, ja kaadoin sen välittömästi suorilta käsiltä mahalle. Olin silti tyytyväinen itseeni, nousihan tanko suorille käsille ja totesin olevani melko sinnikäs nostaja. Helsingissä pari kuukautta myöhemmin samainen rauta ei liikkunut yhtään nopeammin, mutta kehitystä kai sekin on, että nosto kelpasi tällä kertaa tuomareillekin.
Veto on tainnut olla varmin osa-alueeni alusta asti, vaikka vedossa olenkin satuttanut selkäni jo kohtuullisen monta kertaa. Kylmää, tarpeeksi erilaisia nappeja naamaan ja lepoa, niin paluu salille on koittanut aina lopulta. En ole tyypiltäni supernopea tai supervahva, ja tästä yhdistelmästä saan nauttia kolmen lajin kisoissa. Kolme kovaa kyykkyä eivät syö vedostani kiloja, ja kun penkin aikana koipeliinit ehtivät palautua hyvin, veto on minulle kisojen rennoin laji. Otin vuodenvaihteessa käyttööni pienemmän ”kokeneille nostajille”-kokoisen vetopuvun, johon sulloudun vain kisoissa. Veto on kehittynyt pienin askelin mutta varmasti. Haminan kisojen jälkeen ohjelmaan palautettiin vanha tuttavamme kapea veto. Salilla olen kokenut järkyttäviä muunnelmia kuten kapea veto kumeilla tai kapea veto korokkeella seisoen ketjuilla. Ajoittain on ollut havaittavissa, ehkä kumeista johtuen, outoa kaksiosaisuutta sumovedossa: veto puoleen väliin ja mietintätauko, miten se loppuasento menikään. Syksyn aikana vika korjaantui, mutta ennätysraudoissa polvet alkoivat pihdata. Huono homma sumossa, jossa tärkeintä on saada lantio mahdollisimman lähelle tankoa. Marraskuun kisoissa vedin vihdoin 140kg ylös, mutta veto oli toispuoleinen ja syyllistyin reisikannatukseenkin matkalla, joten tuomarit sanoivat nounou. Jalkojen asentoa kavennettiin ja käsien ote käännettiin toisinpäin viikko ennen joulukuun SM-kisoja, mutta polvet sojottivat lavalla edelleen eteenpäin eikä samainen 140kg tullut enää edes ylös asti. Otteen kääntäminen sentään oikaisi toispuoleisuuden, mutta muuten tekniikka vaatii tulevaisuudessa töitä. Harmi, koska tähän asti veto on ollut se varma nakki: Tassut tankoon ja nosto, no big deal. Toisaalta tässä voimanosto näyttää kyntensä: ikinä ei voi levätä, kaikki kolme lajia kehittyvät harvoin tasaisesti ja tekniikkaa täytyy miettiä aina vain.
Oma nostovuoteni huipentui marraskuun kisoihin Helsingissä. Kolmen lajin kisat ovat ne, joilla oikeasti on väliä. Ja Hesassa kaikki osui nappiin. Koska en ole vielä kovin hyvä arvioimaan omaa potentiaaliani ja kyykyssä oli ollut niin hankala vuosi, aloitin aivan liian alhaalta ja viimeiseen ennätysnostoon jäi mukavasti varoja. 150kg oli mulle kyykyssä Henkinen Kynnys, ja nyt se on ylitetty. Henkseleitäkin kiristettiin vain vähän aloituksen jälkeen. Penkissä 85kg nousi tasaisesti ylös, vaikka selvästikin nopeus toisi lisää kiloja tähänkin lajiin. Viimeinen veto 140kg epäonnistui teknisesti, mutta lähtö oli hyvä ja kunhan tekniikka osuu kohdilleen, odotan tähänkin lajiin lisää kiloja.
Joulukuun SM-kisat Tampereella meni aivan penkin alle. Nostossahan on kolme osa-aluetta: voima, tekniikka ja pää. Jos pää tai voima pettää, mikään ei auta; tekniikan puutteita sen sijaan voi korjata voimalla. Mulla taisi kaikki osa-alueet antaa periksi. Ensimmäistä kertaa lavalla tuntui, että en syty nostoihin. Ehkä olisi kannattanut kerrankin uskoa, että liika on liikaa ja jäädä kotiin… Nyt edessä on pitkä harjoitusrupeama, sillä seuraava tähtäin on kesäkuussa SM-kisat Tampereella. Vuoden lopuksi testasin vielä salilla oman kapean vedon raakana ja 115kg nousi nätisti ylös asti. Tästä on hyvä jatkaa, maha pulleana joululoman jäljiltä ja mieli intoa täynnä !