Voimaharjoittelu.fi

 

Kuinka kesän treenit ovat menneet ?
Urheilija punaisessa ja sinisessä asussa.
Kevään ja kesän treenit ovat menneet aika pitkälle olkapään kuntoutuksen kanssa. Läpi talven vaivannut olkkuvattiin jokin aika sitten ultralla, mutta ei sieltä mitään erikoista löytynyt. Työ, kunnallispolitiikka ja eri luottamustoimet ovat pitäneet minut hyvin kiireellisenä, mutta näistä huolimatta salilla on pystytty käymään säännöllisesti.

Ainut poikkeus oli viiden viikon jakso ennen Juhannusta, kun töissä tehtiin pitkää päivää. Sinä aikana en treenannut lainkaan vaan annoin tarkoituksella olkapäälle enemmän lepoa.
Kevät ja alkukesä ovat myös aikaa jolloin sponsoriasiat on laitettava kuntoon, jos mielii syksyllä ulkomailla kisata. Yhteistyökumppaneita on nyt tullut kivasti ja paikatkin tuntuisi kestävän, joten varovasti kaasua lisää !!

Oletko kisannut kesän aikana ?

Pääsiäisenä Kauhajoella on kisattu viimeksi ja silloinkin aika leikkimielellä tuon olkapään takia.

Mitä muutoksia lämmin keli tuo treeniin ?

Nestettä, suolaa ja kivennäisaineita lisää!

Mitä tavoitteita on kesälle ja loppuvuodelle ?

Tavoitteena on pystyä treenaamaan ilman vastoinkäymisiä ja olla elämäni kunnossa marraskuussa pidettävissä WABDL.n penkkipunnerruksen MM- kilpailuissa Renossa.

Mitä uutta olen kokeillut harjoittelussa ?

Fat Gripz ja Sling Shot on tullut jäädäkseen.

Mitä muutoksia aiot tehdä syksyn treeneihin verrattuna nykyiseen ?

Suurin muutos treeniin on jo oikeastaan otettu käyttöön, eli oma selkäpäivä poistui ohjelmasta. Nyt selkäliikkeet on liitetty molempiin penkkipäiviin (maksimi ja nopeusvoima). Tyrväisen Heikin kanssa treenataan kimpassa ja tavoitteet on molemmilla samat, eli RENO ! Tämä kokemäkeläinen moottoriturpa on tuonut kaivattua lisäpotkua treeniin.

Kesällä valmistui myös omat kotisivuni ja se on nähtävissä osoitteessa: www.teampaivoke.fi

Terveisin: Kim Päivöke

 

 

 

 

 

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Penkkitreenit itäblokin tyyliin,osa 2 Useimmat itäeuroopan nostajat treenaavat ohjelmilla jotka poikkeavat varsin suuresti ”perinteisistä” länsimaisista harjoitusmetodeista. Monet tyytyvät nostamaan penkkipunnerrusta vain kerran viikossa mutta venäläiset tai muut itäblokin huiput harjoittelevat …

  Tämä artikkeli on ote uudesta erityisesti nuorille ja heidän ohjaajilleen suunnatusta manuaalista. Sitä kyseltiin pitkään ja me Jouni Kvistin kanssa sen teille teimme. Edullinen  manuaali sisältää myös Tekniikka DVD:n. …

Tiimin urheilijat ovat menestyneet tasaiseen tahtiin eri puolilla maailmaa eri lajeissa. Harri Peltomaa hoiti tonttinsa vähintäänkin kohtuullisesti nappaamalla EM-pronssia. Seuraavassa miehen mietteitä hienosti menneen kisan tiimoilta: 31.8.2014 105kg Giants live …

Janne Pöykiö punnersi hopeaa Penkkipunnerruksen MM alkoi suomalaisittain hienoissa merkeissä Janne Pöykiön punnerrettua hopealle sarjassa 75kg. Jannen tulos 225 kiloa on uusi henkilökohtainen ennätys. Seuraavassa Jannen raportti kisoista: RAPORTTIA MM-KISASTA. …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI & SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.