Westside seminaari Ruotsissa

Ystävämme Stefan Waltersson järjestää Westside Special Strength seminaarin. Seminaari on Ruotsissa ja ruotsin kielellä mutta mukana nähdään myös suomalaisväriä Simon Kankkosen toimiessa yhtenä vetäjistä. Mukaan odotellaan myös n. 10 vuotta salilla vuosituhannen alussa treenannutta Eskil Thomassonia.

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Varusteet voimanostossa, osa 2/5 Tänä päivän tuloskehitys ja osa huipputuloksista voimanostossa laitetaan usein varusteiden ansioksi. Teknologia menee eteenpäin ja sen mukana raudat tangossa suurenevat. Eikö enää tarvitse harjoitella ollenkaan ? …

Iina Laine – Sotilaspenkin ja leuanvedon Suomenmestari Lokakuussa pidettiin sotilaspenkkipunnerruksen ja leuanvedon Suomenmestaruuskilpailut Lahdessa. Naisten puolella yllätysmestariksi kevyessä sarjassa nosti Laitilan Voimailijoiden Iina Laine. Laine ei ole kovin tunnettu nimi …

GPC-MM kisat 2017 Trutnov Tsekki   Syksyn huipennus oli kisamatka GPCn MM-kisoihin Tsekin maalle.Suomesta oli lähes parikymmentä kisailijaa ja Vakka-Suomalaisen voimailun lippulaiva Wild West Cowboys oli saanut mukaan kolme kilpailijaa. …

Paimion Power Weekend-Ennakko-asetelmat   Toukokuun 5.ja 6.pv nostetaan kevään yksi kovimmista voimanostotapahtumista,eli FPOn RAW-SM-kisa.Kisan järjestettäväkseen otti liiton sihteeri Maria Jokipalo.Manageri Jokipalo saa tuttua taustatukea Kalle-Eemeli Ylitalo-Jamesilta,joka on marinoitunut kovanluokan kisajärjestäjäksi …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI -
SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
OLKOON VOIMA KANSSASI!