Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Bullfarm Jalkakyykkyseminaari Melkein kahdeksan vuotta sitten pidettiin BullFarmilla tällainen tilaisuus. Mukana eräskin innokas voimailun ystävä joista yksi kertoo omista tunnelmistaan seuraavassa: Tule Bullfarmille 14. tammikuuta 2008 kyykkäämään ! Mikä ettei, …

Helsinkiläinen Maria Juvas oli kivikovassa kunnossa viikonloppuna, kun hän voitti toisena vuonna peräkkäin Suomen Voimalajiliiton ja antidopingtoiminnan alaisen Timanttityttö™-kilpailun Hämeenlinnassa. Kolmatta kertaa järjestetty kilpailu järjestettiin tällä kertaa Kauppakeskus Goodmanissa ja …

VALMENTAJAN TEHTÄVIÄ VOIMAHARJOITTELUSSA ”Menestyneinkään valmentaja ei ole auktoriteetti” Valmentajalta edellytetään monentyyppistä osaamista, pitkäjänteisyyttä ja uskoa siihen että tulosta syntyy. On pyrittävä maksimoimaan kaikki kehittymistä edistävät ja vammoja ehkäisevät tekijät. Valmentajaksi …

Todellinen kunto testataan kisoissa. Useimmin yhteen kilpailuun valmistaudutaan 7-13 viikon jakso. Mitä useammin kilpailet, sitä lyhyempi tulisi valmistautumisen olla. Yksinkertaisin malli, ns. länsimainen periodisointi on tehdä ensin 10, sitten 8-5-3-2-1

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI -
SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
OLKOON VOIMA KANSSASI!