Otevoimailu voidaan karkeasti jakaa kahteen eri kategoriaan. Harrastelijat sekä kilpailijat. Harrastelijoita löytyy Suomesta reilu 200 ja kilpailevia gripstereitä parisenkymmentä. Otevoimailussa kilpaillaan kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla. Vuoden kohokohta on voimailun supertapahtuma, Arnold Classic. Suomessa käytäviä mainitsemisen arvoisia kilpailuja ovat Rautakoura SM, Euro Pinch SM, Rolling Thunder SM sekä Merikarvialla ja Lopella käytävät otevoimailukisat. Kansainvälisellä tasolla löytyy Euroopanmestaruuskilpailut, Maailmanmestaruuskilpailut sekä laaja scaala erilaisia otevoimaa mittaavia Sertifiointi mahdollisuuksia sekä ranking mittelöitä. Yleisesti ottaen Suomalaiset ovat niittäneet laajalti mainetta Suomen rajojen ulkopuolella. Parhaillaan käytävissä MM kisoissa Suomen tiimi on aivan kärkikahinoissa mukana. Ensi vuonna käydään monta kovaa kisaa ja pari uutta tapahtumaakin on luvassa. Tästä kerron lisää tämän vuoden lopulla.

Kilpailevan otevoimailijan harjoitusohjelma koostuu monestakin eri elementistä. Yksi tärkeimmistä asioista on päivittää kisakalenteri hyvissä ajoin. Merkitään ylös missä kilpaillaan, koska ja ketä on mahdollisesti satsaamassa samoihin kisoihin. Näin saadaan runkoa rakennettua sekä yhdistettyä treenikavereiden kanssa voimat tuleviin mittelöihin. Yhteiset treenit antavat tulostavoitteellisesti huomattavasti enemmän kuin yksin puurtaminen. Tosin en yhtään väheksy Rädyn Sepon yksin suorittamia harjoituksia pimeässä 25 asteen pakkasessa, paksussa lumihangessa rautakuulia viskoen. Kun katsoo mitä Seppo sai kisoissa aikaiseksi niin voin todeta että asenne ratkaisee.

Pohjakunnon rakentaminen sekä vammojen kuntoutus

Kun kalenteri on lyöty lukkoon niin aloitetaan tekemään pohjaa tulevalle. Itselläni se koostuu Westside Barbell tyylisuunnan voimaharjoittelusta. Olen sitä mieltä että mitä enemmän omaat raakaa perusvoimaa kehossasi niin sitä helpommin pystyt valmistautumaan myös otevoimakisoihin. Puutteelliset voimatasot näkyy helposti gripsterin suorituksissa. Jos olet 200 kilon maastavetäjä niin 190 kilolla suoritettu maastanosto myötäotteella 50 milliä paksusta Apollon Akselista on hieman hankalampaa kuin + 300kg vetäjällä. Toinen hyvä esimerkki on todella kovan jousen asettelu käteen kisasulkua ajatellen. COC#4 jousipuristinta suljettaessa vaaditaan yli 200lbs voimat puristavalle kädelle kunnes kahvat kohtaavat toisensa.

Asettelu tapahtuu pääosin rintalihaksilla sekä leveää selkää hyväksi käyttäen. 150kg – 200 kilon raakapenkkaaja suoriutuu tästä asetteluvaiheesta hieman kivuttomammin kuin 100kg penkkimies. Voimaliikkeiden ohessa tehdään laajalla scaalalla erilaisia pinch nostoja, staattisia sekä dynaamisia puristuksia grippereillä, nostoja 50mm, 75mm ja jopa 100mm paksuilla pyörivillä kahvoilla. Tietenkin volyymia ja lajivalikoimaa tehdään sen mukaan missä lajeissa on tarkoitus kilpailla. Näiden harjoitteiden ohessa hoidetaan myös kaikenlaisten pikku vammojen kuntoutus. Sitten kun kilpailu on käsillä niin on tärkeää olla 100% iskussa.

Herkistely ja viime hetken säädöt

Kaksi viikkoa ennen kilpailua harjoittelua kevennetään huomattavasti. Tätä ennen on jo jätetty kovinta jumia tekevät liikkeet minimiin. Käsiä on venytelty huolella sekä hierotettu ahkerasti. Nämä viime hetket ennen lavalle astumista ovat ne kaikkein tärkeimmät onnistumisen kannalta. Pitää malttaa ottaa kevyesti ja hakea suorituksiin räjähtävyyttä. Harjoittelu pitää olla tässä vaiheessa niin kevyttä että nälkä kasvaa päivä päivältä ja sitten kun on oikea hetki niin saat itsestäsi kaiken irti ja vähän vielä ekstraakin. – Helpommin sanottu kuin tehty !