Team VH.fi – Jarno Kirselä

Team VH.fi esittää – Jarno Kirselä
 
team vhfi jarno kirsela
 
ikä: 28v
pituus: 186cm
paino: 125-128kg
ammatti: yrittäjä
kotipaikka: Rauma
 
Olen 28-vuotias voimailija Raumalta. Aktiivista salitreeniä on takana 14 vuotta
ja viimeiset kahdeksan vuotta olen kilpaillut voimamieskilpailuissa.Voimailu-uraani
on mahtunut paljon ylä- ja alamäkiä. Pahimmat kehitystä haitanneet alamäet ovat olleet
molempien polvien leikkaukset sekä selän nikamakaaren rasitusmurtuma.
Viimeisten kahden vuoden aikana olen pystynyt kotimaisissa kilpailuissa vakiinnuttamaan
paikan useimmiten kilpailun kärkikolmikkoon. Pääsin myös kauden 2012 aikana kilpailemaan
kolmessa Strongman Champions League osakilpailussa,vaikka menestys kovimmassa mahdollisessa
seurassa jäikin köyhäksi niin antoivat kilpailut valtavasti lisämotivaatiota ja intoa tulevaan kilpailukauteen.
Tällä hetkellä treeneissä on peruskuntokausi ja tammikuun jälkeen aloitetaan valmistautuminen
kevään kisoja kohti.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Voimalajiliitto tulee järjestämään yhteistyökumppaneiden kanssa eri puolilla maata neljä alueellista mestaruuskilpailua. Alueina ovat Etelä, Itä, Länsi ja Pohjoinen. ​ Kilpailut ovat avoimet kaikille liiton jäsenille asuinpaikasta riippumatta. Mukana ovat kaikki …

Juha-Matti Räsäsen paluusta voimamieskisoihin kohistiin kovasti muutama vuosi sitten. Tässä miehen mietteitä melkein vuosikymmenen takaa. Kuten haastattelusta käy ilmi, voimamieslajit ovat olleet raskaita aina.

Projekti 2010, osa 2* Artikkelisarjan toisessa osassa paneudun siihen, mitä olen tehnyt väärin harjoittelussani ja mihin aion jatkossa keskittyä. Yleistä: Vaikka olen pyrkinyt aina hakemaan vaihtelua treeneihini ja kokeilemaan uutta, …

Junior corner, osa 2 Seuraava esimerki on Laitilan Voimailijoiden ”juniorimyllystä” tullut Sami Vaskelainen. Tällä hetkellä 19-vuotias Sami on sarjan 52 –kiloa alle 17-vuotiaiden Suomenmestari ja viimevuodelta 20-vuotisten hopeamitalisti. Kaverin ennätys …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI -
SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
OLKOON VOIMA KANSSASI!