Mika Nikkonen on noussut ryminällä voimamiesten sarjan 105 kiloa kansainväliseen kärkeen. Läpimurto oli lähellä jo viime vuonna mutta mitalisauma karkasi miehen hyytyessä viimeisessä lajissa. Syyskuussa Kokkolassa tahti pysyi yllä koko kisan ajan ja mies otti komeasti hopeaa. Hyvät lukijat, nyt on porilaisuus jätetty taakse, ainakin vähäksi aikaa. Haastattelussa Mika Nikkonen. Kuten mies esittelee itsensä, 29 vuotias kiero savolainen.

Miten ajauduit voimailun pariin? Olitko muita vahvempi jo lapsena?
Yläaste ikäisenä vanhemmat kaverit alotti salitreenit, lähdin mukaan katselemaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ainakin kova halu lapsesta asti ollut mitellä kuka on vahvin, milloin milläkin keinoin.

Oletko harrastanut muuta urheilua kuin voimailua? Mitä ja millä menestyksellä?
Pelasin koko ala-aste iän futista, meidän ikäluokassa oli erittäin hyvä edustusjoukkue Savonlinnasta, menestystä tuli melko hyvin. Yksi mieleenpainuvin tilastomerkintä on, kun sain vaihtopenkille punaisen kortin. Teini-iässä skeittasin kesät ja laskettelin talvet.

Tuskin olet ammatiltasi voimamies? Mitä teet työksesi?
Työskentelen kallio-/maanrakennustöissä Team Hemppa nimisessä firmassa. Työnantajani suhtautuu erittäin hyvin harrastukseeni, vapaat kisoja varten onnistuu aina.

Mitkä ovat parhaat saavutuksesi voimamiehenä?
SCL MM-kisa 2016 5. ja 2017 2.

Palataanpa hetkeksi Kokkolaan. Minkälainen kokemus oli kisata MM kisoissa muuta maailman parhaimmistoa vastaan?
Hieno kokemus, erittäin hyvin järjestetty kisa ja kilpailijoita ympäri maailmaa.

Miten kisasi meni missä onnistuit ja menikö joku alta odotusten?
Kaikki lajit meni suunnitelmien mukaan, parempaan ei tällä kertaa pystyny ja se riitti 2. sijaan.

Jälkiviisaus on tietysti suurinta viisautta mutta mitä tekisit kisavalmistautumisessa nyt toisin?
En mitään. Painonveto ja tankkauskin meni tällä kertaa täysin nappiin

Ketkä ovat mielestäsi tällä hetkellä kovimmat voimamiehet maailmassa?
Avoimessa sarjassa Eddie Hall on voimamies jota seuraan, aivan käsittämättömät voimat. Omassa alle 105kg sarjassa on paljon kovin kisailijoita ympäri maailmaa. Viime vuoden SCL MM-kisan voittaja Kevin Faires kovin ketä vastaan kisaillut, näytti viime vuonna tylyllä tavalla Kokkolassa kuka on kovin, oli täysin ylivoimainen.

Entä kotimaassa?
Omassa sarjassani Paavo Paaso, Mikko Annala, Mikko Lahti.

Missä lajeissa olet hyvä?
Punnerruslajeissa olen hyvä, etenkin viikinkipunnerrus. Kivien nostossa olen myös maailman kärkeä. Ehkä kuitenkin tasaisuus jokaisessa lajissa on vahvuuteni.

Entä missä olet huono?
Puristusvoimaa vaativat lajit tarvitsee eniten kehitystä, niissä olen surkea.

Miten harjoittelet?
4-5x viikossa sali/lajitreeniä. Aerobista treeniä yritän myös välillä muistaa tehdä, yleensä intervallia crostrainerilla.

Onko sinulla valmentajaa vai suunnitteletko itse ohjelmasi?
Juha Someroja on tehnyt treeniohjelmani 3 vuoden ajan. Joka kisan tai treenijakson jälkeen käydään Juhan kanssa tilannetta läpi ja suunnitellaan sen mukaan uutta ohjelmaa.

Minkälaisia tuloksia olet tehnyt punteilla salilla?
Penkki 200kg, maastaveto 3×300, pystypunnerrus käsipainoilla 10×55

Minkälaiset harjoittelutilat sinulla on?
Pari vuotta olen tehnyt reissutöitä Espoossa, täällä ollessa treenaan Voimapuodilla, kotona Savonlinnassa ollessa treenipaikkana toimii Kalle Räsäsen RB-GYM.

Treenaatko yksin vai löytyykö kirittäjiä?
Puodilla treenatessa kilpakumppani ja hyvä ystävä Paavo Paaso toimii kirittäjänä. Paavolla on peruskuntokausi menossa, itse tähtään vielä joulukuussa jenkeissä järjestettävään isoon arvokisaan, tällä hetkellä Paavo toimii treeneissä perseelle potkijana, josta on iso apu. Myös Savonlinnassa treenatessa löytyy hyviä treenikavereita.

Toiminnallinen harjoittelu on nyt jopa muotia. Miten näet voimamieslajien sopivuuden kuntoilumielessä treenaavalle?
Jokainen joka on voimamieskilpailua katsonut, näkee että suurin osa lajeista on erittäin kokonaisvaltaisia liikkeitä koko kropalle. Sopii erittäin hyvin ja tuo mielenkiintoa treenaamiseen, pelkkä salilla veivaaminen on tylsää. Pitää vaan muistaa huolellinen lämmittely.

Entäs ruokapuoli. Paljonko pitää ison miehen syödä ja miten tärkeänä pidät ruokavaliota?
Pitää syödä tarpeeksi. Ensimmäiset melkein 10v kun aloitin voimailun, en arvostanut paljoa ruokavalion merkitystä ja söin ihan liian vähän. Nykyään pidän sitä erittäin tärkeänä ja pyrin syömään riittävästi, en kyttäile kovin tarkasti kaloreita.

Miten lisäravinteet?
Skipin Top Fuelia menee palkkarina. Lisäksi b,c,d vitamiinit, magnesium, omega3 aamuin illoin.

Minkälaisia tulevaisuuden tavoitteita sinulla on?
Olla maailman paras omassa painoluokassani. Pysyä terveenä

Onko sinulla sponsoreita ja onko niiden hankkiminen vaikeaa?

  • Itä-Suomen Asennus
  • RJM-service
  • Jk-terämet
  • Team Hemppa
  • Immair SNC
  • Savon Palvelut
  • Taavico
  • Lavoset
  • Savonlinnan Rakennus- ja Peltityö

Tässä lista tämän kauden sponsoreista, osa tukee rahallisesti, osa tekee uusia lajivälineitä tai antaa niihin materiaaleja. Kaikki firmat jotka on tukemassa ovat tuttuja, tuntemattomilta en ole sponsseja lähtenyt kyselemään. Ulkomailla olisi paljon kovia kisoja kierrettävänä, tämän hetken sponsoroinnin ansiosta on mahdollista kiertää 2 ulkomaan kisaa per vuosi. Mielellään kisaisi enemmänkin ulkomailla, uudet sponsorit ovat erittäin tervetulleita jos joku on asiasta kiinnostunut.

Loistavaa ! Mitä mieltä olet voimamiesurheilun nykytilasta Suomessa ja maailmalla?
Suomessa arvostus ei ole kovinkaan suurta. Kävimme syyskuussa Ukrainassa joukkuekisassa kisaamassa, kyllä huomasi että arvostus on täysin toista luokkaa siellä päin. Yhteishenki kilpailijoitten kesken on loistava joka paikassa.

Mitä tai minkälaisia lajeja haluaisit lisää kisoihin?
Sellaisia mitä yleisön on mielekästä katsoa.

Mitä et haluaisi nähdä?
kegtoss, kannattelulajit.

Olet ollut mukana myös kisajärjestäjänä. Onko sinulla suunnitelmia ensi vuodelle tällä sektorilla?
Ei ole suunnitelmia, ei riitä aika.

Mitä ohjeita antaisit nuorille, jotka haluavat voimamiehiksi?
Maltilla liikenteeseen. Ja hyvä pohja oltava touhuun, kovat kyykyt ja vedot aina mukana ohjelmassa, monipuolinen vatsalihas/keskivartalotreeni. Näillä pääsee jo pitkälle.

Mikan treenivideoita voi käydä katsomassa Facebookissa.

Teksti: Sakari Selkäinaho
Kuvat: Mikan arkisto

© 2017 Voimaharjoittelu.fi, SS Power OY

File:
ikä: 29
ammatti: Kalliorakentaja
perhe: –
kotipaikka: Savonlinna
treenisali: RB-GYM, Voimapuoti
parhaat saavutukset:

  • Voimanostossa WPC MM 2010, alle 100kg juniorit, 1. sija, useita SM ja EM mitalleja
  • Strongman Champions League World Championship u105kg, 2016 5., 2017 2.

parhaat tulokset lajeissa: Tukki 160kg
parhaat tulokset salilla: Penkki 200, veto 3×300, raaka työntö levytangolla 3×130,
mieliruoka: Pizza, sisäfile pihvi
mielijuoma: Coca-cola, pepsi max, vesi
sponsorit:

  • JK-TERÄMET
  • TEAM HEMPPA
  • TAAVICO
  • SAVON PALVELUT
  • ITÄ-SUOMEN ASENNUS
  • IMMAIR SNC
  • SAVONLINNAN RAKENNUS- JA PELTITYÖ
  • LAVOSET
  • RJM-SERVICE