Voimaharjoittelu.fi


Vuosi 2009

Kisoissa tuli käytyä kuusi kertaa. SM- kisat nostettiin helmikuussa, toukokuussa kansalliset penkki- ja yhteistulos kisat, syyskuussa Kalottimaaottelu ja joulukuussa seuran penkkikisat.

Tavoite oli SM- kisat joissa oli tarkoitus tehdä yt. tulos EM kisoihin. Penkin kohdalla nostot menivät pieleen ja tarvittava tulos jäi saavuttamatta. Kutsu kävi kuitenkin Kalottimaaotteluun, josta tulikin sitten päätavoite vuodelle.

Toukokuussa osallistuin Topin Toukosiin, joissa sivusin omaa ennätystäni penkissä (77,5 kg).

Pohjois-Suomen mestaruuskisat olivat seuraavaksi ja siellä tuli parannettua ennätyksiä kyykyn ja yhteistuloksen osalta (kyykky 157,5 ja yt 385)

Kesällä siirryin harjoittelemaan painonnostoa. Peruskuntokaudella säilytettiin sekä penkki että maastanosto ohjelmassa. Kyykky korvattiin niska- ja etukyykyllä. Juoksulenkit tulivat myös kuvioihin, mutta vanha polvivamma alkoi oireilla ja lenkkeily piti jättää.

Voittajat pokaaleineen ja hymyillen.

Elokuussa oli edessä Kalottimaaottelu. Kisat sujuivat odotusten mukaan. Kaikki neljä ennätystä siirtyivät historiaan. Uudet ennätykset ovat kyykky 160 kg, penkki 80 kg ja maastanosto 157,5 kg sekä yt. 397,5 kg. Samalla voitin parhaan naisnostajan palkinnon. Yhteistulos ennätys parani 12,5 kg. Koko kaudella yhteistulos parani 22,5 kg.

Varsinainen kisakausi tuli myös päätökseen. Peruskunto ohjelma alkoi punttikoulun merkeissä. Joulukuussa kävin pikkujoulupenkkarit peruskunto-ohjelmalla, jossa nostin tyydyttävän tuloksen 75 kg.

Treeni on muuttunut paljon. Treeni päiviä on tullut yksi lisää, treenaan nyt viisi kertaa viikossa. Treeni ohjelma on muuttunut keskipaino ajatteluksi. Apuliikkeet ovat myös koventuneet.

Lisäravinne puolella on tullut avuksi SKIP:n lisäravinne- ohjelma, joka on räätälöity minulle sopivaksi. Se on selvästi toiminut.

Tiimi sopimuksesta on ollut hyötyä. Varusteita on tullut silloin, kun on tarvinnut. Ja on ollut mukava testailla uusia välineitä.

 

 

 

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Massaa vai voimaa ? Voimanosto ja kehonrakennus ovat sukulaislajeja. Itse asiassa voimanosto sai alkunsa amerikkalaisten kehonrakentajien ryhdyttyä mittelemään voimiaan penkkipunnerruksessa, jalkakyykyssä ja hauiskäännössä. Neljä vuosikymmentä sitten hauiskääntö vaihtui maastanostoon. Molemmat …

Freddi Smulter 400 penkistä Freddi Smulter teki IPF penkki MM-kisoisa historiaa punnertamalla ensimmäisenä 400 kiloa penkistä. Huikea suoritus ja onnitteluihin on varmasti jokaisen voimailua seuraavan helppo yhtyä. Taas yksi esimerkki …

FPO ALL TIME TOP 10 TOTALS   1.Jonas Rantanen 1270kg (540-340-370)  1073.15 pist. (-140kg  135,8)  2009 2.Ano Turtiainen 1185kg  (500-285-400)  1016,73 pist. (-125kg  124,8)  2007 3.Juha Someroja 1132,5kg (440-330-362,5)  1007,93 pist. (-110kg  108)  2009 4.Jani …

Mahtavaa suomalaismenestystä – Onnea kaikille ! 105 kg 1. Kevin Faires USA 2.Paavo Paaso Suomi 3. Ola Nilsson Ruotsi 4. Patryk Przybyla Puola 5. Mika Nikkonen Suomi 6. Jordan Donaldson …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI & SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.