Maastavedon lihashuolto ja yleisimmät vammat

Maastavedon lihashuolto ja yleisimmät vammat

Olen nyt päässyt kolmiosaisen artikkelisarjani päätösjaksoon. Kohteena on nyt maastavedon lihashuolto ja yleisimmät vammat. Luonnollisesti en halua paljon kerrata aikaisempien artikkelieni aiheita, vaikka esim. kyykyn ja vedon ongelmat ovat melko yhtenäiset. Kerronta on siis tiiviimpää ja viittauksia edellisiin artikkeleisiin.

Kun ajattelemme voimanoston harjoittelua ja pilkomme lajit erilleen, niin selvästi ongelmallisin on maastanosto. Jokainen lajiin tutustunut voi mielessään muistella miten hankala ja vittumainen laji veto on treenata. Joskus 250 tulee, kuin tykin putkesta. Toisinaan 200 ei irtoa edes lattiasta. Eräs maamme lahjakkaimmista voimanostajista ja allekirjoittaneen mielestä kovimman "kilpailupään" omaava Marko Haarakangas oli hyvä esimerkki. Kun salilla oli "huono päivä", niin 240 ei liikahtanut mihinkään. Kaikkien hämmästykseksi, kun kisoissa oli pakkorako, niin 340 tuli ylös. "Haara" nyt oli muutenkin värikäs persoona ja "tuhansien tilanteiden" mies. Bullmastif puri 34 tikin haavat kasvoihin, ennen kuin kuoli hapen puutteeseen.

Merkillisin tarina oli kertomus tyhjästä kuorma-autosta, joka täyttyi viskipulloista ennen Suomen tullia... "Mister Deadlift" eli Veli Kumpuniemi sanoi usein, että jalkaterä sentin eri kohdassa, niin romu ei irronnut lattiasta. Mielenkiintoiseksi Velin väittämän tekee se tosiseikka, että Kumpuniemeä pidettiin yleisesti "voimavetäjänä". Rauno Rinne mainitsi usein, että viimeisten viikkojen herkistelyllä ja venyttelyllä vetokunto parani 20 - 30 kiloa. Useimmiten sormien pettäminen toi rajan vastaan.

Sitten on vielä nämä parhaimmat "urbaanit legendat" vedon harjoittelusta. Esim. vetoa ei kannata harjoitella, koska kyykky pitää vedon kunnossa? Tai aloitan vedon harjoittelun vasta kuusi viikkoa ennen kisoja? No nämä voidaan jättää omaan arvoonsa tai sitten voidaan vain miettiä miksiköhän "suuri yleisö" ei arvosta lajiamme kovin korkealle? Kautta voimanoston historian on puhuttu "vetäjä tyypeistä", kuten Raimo Välineva, Ismo Lappi, Janne Toivanen, Aarre Käpylä tai Markku Vierikko.

Ulkomaalaisista lajin sankareista tulee mieleen John Kuc, Andy Bolton, Benedict Magnusson, Ron Collins tai John Inzer. Ensisijaisesti tulee mieleen pitkät kädet ja lyhyt selkä eli luonnon luoma edullinen vinssi. Aivan kaikkea se ei kuitenkaan selitä tästä mystisestä rodusta eli "vetomiesten aatelista". Useimmiten hyvä maastavetäjä on lihaksistoltaan elastinen ja pulloharteinen. Lihastyyppi on pitkä ja erikoisesti vahva päistään, lähellä niveltä. Tämä saa aikaan vedossa edullisen venymisen eli lihakset, jänteet ja nivelsiteet antavat sopivasti "periksi". Käytännössä tämä tarkoittaa nostomatkan lyhenemistä, edullisimpia vetokulmia ja parempaa irrotusta. Saldo on parempi vetotulos!

Otetaanpa käytännön esimerkki lajimme kahdesta maailmanmestaristamme Hannu Saarelaisesta ja Jarmo Virtasesta: Saarelainen, aikanaan neljän eri painoluokan (90 - 100 - 110 ja 125) penkkipunnerruksen Suomenennätyksen haltija oli luonnollisesti lyhytkätinen ja 30-vuoden "perusjumissa" oleva nostaja. Normaalissa kapeassa vedossa tanko nousi kutittelemaan heppiä nostajan nivusiin. Vetomatka oli lähestulkoon metrin verran.

Jarmo Virtanen, jonka välistäveto oli loppuun asti hiottu "perfect weapon". Normaali Virtasen kisaveto teki korkeintaan kolmasosan "Hanskin" vedon matkasta. Kun Jarmo demostroi apuliikkeenä käyttämäänsä kapeaa vetoa leveällä tempausotteella, niin tangon vetokorkeus kisavetoon oli uskomattomat 30 senttiä... Lopuksi kannattaa painottaa sitä tosiseikkaa, ettei Virtanen ollut mikään oranki-käsi. Ilman penkkipaitaa 200 kilon penkkipunnerrus 82,5 kiloisiin kertoo faktat... Loputon tekniikan hiominen, liikkuvuuteen panostaminen, 2 - 4 viikottaista hierontaa ja apuliikkeiden ja "turhien lihasten" kasvattamisen välttäminen ylävartalossa takasivat loistavan lopputuloksen.

Maastavedon kohdalla henkiset tekijät ratkaisevat kolmesta nostomuodosta eniten. Suomen yksi kovimmista ulkokauttavetäjistä, Tapio Hepokangas on aina painottanut, että veto on ensisijaisesti päälaji. Monien eri alojen huippuosaajat ovat usein omituisia heppuja, jotka uiskentelevat valtavirroista ulos. Poliittiset johtajat, monimiljonäärit, huippu kirurgit, taiteilija suuruudet yms. saavat käytöksellään ulkopuoliset ihmiset kummaksumaan.

Useimmat kovat maastavetäjät kuuluvat tähän kategoriaan ja heistä liikkuu mitä merkillisimpiä "saagoja". Doyle Kenady, joka voitti superin MM Turun Ikituurissa v. 1978 ja hallitsi 70-luvulta 80-luvun loppuun superin vetomarkkinoita oli "värikäs persoona". Valtavan kokoinen lihaskimppu omisti kokoparran, josta ZZ-Topin duo tai Grigori Rasputin olisivat olleet kateellisia. Myös koko vartaloa peitti musta karvasto, joka suojasi Montanan Kalliovuorten hyisiltä tuulilta. Huippukuntoa hakessaan Doyle vetäytyi Kalliovuorten yksinäisyyteen keskittymään. "Man of the Montain" paiskoi sieltä kivenjärkäleitä uteliaiden "punaniskojen" päälle.


Ainoastaan "Doctor" Squat eli Fred Hatfield sai käydä poikkeamassa pikaiselle kyläreissulle. Luonnollisesti yhteistreenien aihe oli maastaveto. Kalliovuorten arktinen olosuhde ei haitannut ja Hatfield kertoi vetäneensä kolmosen 340 kilolla. Vieraalleen kohtelias Kenady oli verrytellyt sivummalla kaikessa rauhassa. Hatfieldin puuskuttaessa nurkassa ja antaessaan "vetovastuun" Kenadylle, hän koki yhden elämänsä kovimman järkytyksen. Sama rauta, jolla hän hetki sitten oli vetänyt peräsuoli pitkällään elämänsä sarjan liikkui kuin lelu Kenadyn käsissä ! Harjoitus päättyi 400 kilolla vedettyyn helppoon kolmoseen. Tämän jälkeen Kenady kehoitti heittämään palautusjuomat huuleen. Loppupäivän nappailtaisiin kotipolttoista ja katsottaisiin pornoa.

Monista superlahjakkaista vetäjistä eroten Kenady kyykkäsi yli 400 kiloa ja penkkasi 260 kiloa. Tämän jälkeen Kenady täpärästi epäonnistui Hawajin "ennätyskisoissa" 420 kilon vedossaan. Kun Veli Kumpuniemi piti ME-painoja pilkkanaan, niin hänestäkin kerrottiin uskomattomia tarinoita. Juuri kukaan ei nähnyt koskaan Velin verryttelevän vetoa ennen lavalle menoaan. -"Perkele, siellä se vain makasi pukuhuoneen penkillä ja aloitus oli 330 kiloa. Tuskaili kilpakumppani. -"Mhitäsh sitä turhaan vetua lämmittelee, kun kyykky ja penkki alla". Kommentoi Veli itse strategiaansa.

Pohjoisen nuoremman sukupolven nostajat, jotka tuskailivat heikkoa vetoaan, olivat saaneet Veliltä ohjeeksi "Bylsiä" alaselkä auki penkin ja vedon välissä.... Toivottavasti tieto ei vuoda rajajoen yli Ruotsin puolelle! Se on jo liian raakaa, jos ahtaissa pukutiloissa Ruotsin superit ajavat takaa pikkusarjan nostajia Tummeli-purkit kädessä....

Jumalauta Peku... nyt se tonttulakki pois päästä ja glögin terästäminen loppuu.. Asiaan vähitellen. Ehkä jotakin perimätietoa on päässyt hukkumaan menneiden povien vetoharjoittelusta. Kylmä tosiasia on, että maine "maastavetäjien luvattuna maana" on himmennyt. Tosin Jari Martikainen, Jouni Kvist, Sami Nieminen yms. vielä vaalivat perinteitä. Nuorista Petteri Keränen on ainoa, jonka varaan voi tulevaisuudessa laskea. Pienellä varauksella, sillä nivusvaivat reiden lähentäjissä voivat olla esteenä. Lajina maastaveto on niin pelkistetty, koska noston lähtötilanteessa raunta makaa "kuolleena" maassa.

Varustekehityksessä on menty takapakkia. Maratonin supersuit-vetopuku on edelleen paras malli joka on keksitty. Valitettavasti IPF:n kisoissa sitä ei saa käyttää. Kovat ja joustamattomat kankaat eivät päästä nostajaa edullisiin lähtöasentoihin. Ehkä nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päästä, kun Titan on alkanut hiukan panostaa vetopukujen materiaaliin. Jotain pientä vallankumousta laji ehdottomasti tarvitsisi. George Frenn, John Cole ja Thorkel Ravardhal vetivät shortsit jalassa 400 kiloa jo 40 vuotta sitten. Jos tämän päivän tietämyksellä, nostovarusteilla ja testivapailla liitoilla sekä ylipitkällä ja ohuella vetotangolla ei pystytä paljon parempaan, niin mikä avuksi?

Lajin luonteeseen kuuluu kuitenkin lähtemättömästi vanha "slogani". Kilpailu alkaa kun tanko lasketaan lavalle.

Vaivojen ilmenemismuodot

Maastanosto ja selkävaivat kulkevat käsi kädessä monen voimanostajan uralla. Kuten kyykky-asioissani mainitsin selkävaivoihin suhtaudutaan pelonsekaisella kunnioituksella ja pelolla, kuin ennen vanhaan luudilla lentäviin pääsiäisnoitiin.

Koska meille on lapsesta asti luettu iltasatu, käsketty pitää kädet peiton päällä ja kielletty selkää rasittavat harrastukset. Siksi olemme aivopesty suhtautumaan selkäkipuihin pelonsekaisella paniikkihäiriöllä. Koemme kivut voimakkaampana ja esim. psyykkiset ongelmat koetaan joskus selkäkipuina.

Ihminen on luotu liikkumaan ja väitetään, että parhaaseen A-ryhmään kuuluva ihminen istuu 12 tuntia ja vahtaa tietokonetta. Kun tähän lisätään nykypäivän tietokoneinsinöörin 2 - 3 tuntia päivittäistä autossa istumista ja upottavassa laiskanlinnassa löhöämistä televisiota katsellen, niin lopputuloksena on rappeutunut selkäruoto. Monilla maamme "vetoihmeillä" on taustallaan metsurin ammatti. Kumpuniemestä kerrottiin, että Murmanskin tukkisavotalle väsyi ennen hevonen kuin Veli. Välinevä oli sitkeän metsämiehen ruumiillistuma. Kovissa metsätöissä karaistunut jäärä venytti välillä puolikin minuuttia rautaa maasta, ennen kuin se irtosi...

Hannu Malinenkin veti lähes 350 kiloa vielä 47-vuotiaana MM-kisoissa. Hyvään vetokuntoon Hannu sanoi syyksi muutaman kuukauden metsätyöt. Se miksi metsätyöt antavat niin otollisen pohjan maastavetoon on kaksijakoinen. Toistuva taakkojen kanto vahvisti selän ja keskivartalon lihaksiston, jänteet ja hiusverisuoniston. Sellainen alue tulisi kestämään vaikka miten kuormittavan harjoittelun. Toinen tekijä oli vaikea luminen, upottava ja epätasainen maasto. Siinä lantion liikkuvuus ja jänteiden voima kasvoi uusiin ulottuvuuksiin. Ei siis ihme jos herrojen Kumpuniemi ja Välineva viikottaiseen harjoitteluun kuului neljäkin vetotreeniä.

Nykypäivän nuorilta on jo aika vaikeaa saada viikossa yhtä kovaa vetoharjoitusta. Kun oli alkuviikosta se kova kyykkykin... Töitäkin joutuu tekemään... Perse sattuu ja selkä pyöristyy... Ei saatana, yli vitosen en vedä... siitä alkaa alaselkä hapottaa ja pää särkee illalla... Suurin syy tämän päivän voimanostajien selkävaivoihin on selän suhteellinen heikkous. Selän lihaksisto, jänteet, lihaskalvot, verenkierto ja nivelet yms. eivät kestä toistuvaa, progressiivista harjoittelua.

Selkä ja keskivartaloa pitäisi määrätietoisesti ja pitkäaikaisesti vahvistaa monipuolisesti. Näin se tulisi kestämään tulevat kovat vetoharjoitukset. Pitää harjoitella paljon, että jaksaisi harjoitella kovaa. Siinä 14 - 17 vuoden tietämillä ei kannattaisi kauheasti jahdata nuorten SE-lukemia, vaan toistojen kautta rakentaa vahva lihaksisto ja näin välttää loukkaantumiset.

Maastavedon selkävaivojen yksi aiheuttajista on ristiote, joka kuormittaa selkälihaksia epätasaisesti. Ns. koukkukäsi voi pahimmassa tapauksessa kuormittaa sen puolen pitkiä selkälihaksia 2/3 osalla. Ajan myötä ja tuhansien toistojen jälkeen toisen puolen lihakset kasvavat ja voimistuvat enemmän. Tämä "vahvempi puoli" alkaa vetää selkärankaa vinoon ja myöhemmin hermot jäävät puristukseen. Tästä seuraavat monenlaiset kiputilat selässä ja alaraajoissa.

Brad Gillangham on syventynyt asiaan perinpohjin ja yrittänyt päästä eroon ristiotteen aiheuttamista vaivoista. Lopputuloksena oli sormilukko, jonka avulla molemmat kädet olivat myötäotteessa. myös venäjän Alexei Podnotny on vetänyt yli 400 125-kiloisiin sormilukko-otteella.

Monet Suomen kovat pikkusarjojen "vetokoneet" Yrjö Haatanen, Mauri Lappalainen, Sauli Jokitalo, Viljo Karvinen yms. vetivät treeniraudat paljon remmeillä. Ensisijaisesti selän lihasten tasapuolisen kehittymisen vuoksi. Muut syyt olivat suuremmat treeniraudat, jotka remmit mahdollistivat. Paljon remmiharjoittelulla haettiin myös elintärkeää hartioiden rentoutta ja riiputusta. Näin vetomatka saatiin kisavedossakin lyhenemään.

Jarmo Virtanen teetti käsiinsä koukut jolla vei hartioiden rentouttamisen vedossa äärimmilleen. Remmien käyttö on "kaksiteräinen" miekka, sillä sormivoimien on oltava kunnossa, muuten ote pettää. Motivaatio vetoharjoitteluun voi heiketä jos tulokset ovat tapaus Jarmo Laineen luokkaa. Olen omin silmin ja (selvinpäin) nähnyt "Jamen" vetävän siistin 8 x 240 tempaus-otteella remmeillä. Ohjelman päätyttyä tulos kisoissa 270 ja 280 näpeistä...

Lantion alueen vammat ovat melko yleisiä leveän maastavedon ongelmia. Suosittelen nyt lukemaan jalkakyykkyosion tekstit aiheesta.

Käydään kuitenkin muutama asia läpi. Anatomisesti ihanteellinen välistävetäjä on leveälanteinen ruumiinrakenteeltaan. Tämä ns. "tukkiruumis" eli lantio-vyötärö ja hartiat tasapaksua pötköä, joka luo vahvan ja tasapainoisen vetoasennon. Kumpuniemi, Virtanen, Kvist, Ron Collins yms. parhaimpia esimerkkejä.

Katsokaapas Islannin kovia vetäjiä!! Magnus ver Mangnusson, Benedict Mangnusson, Isbjörn Jönssön tai Kari Elisson. Karpaasien yläkerta on kuin Suomen Pankin kassakaappi, kanttiaan joka suuntaan. Tälläinen kroppa ei taivu eteen, ei heilahda sivulle, ei jää hartiat eteen tai "vatkaa" tanko polvissa. Kun romu irtoaa, niin päätepysäkille tullaan samaa rataa.

Atleettiset bodari-vartalot eivät vedä paljon, sillä kroppa "katkeaa" ohuesta vyötäröstä. Pitkänpäälle tämä aiheuttaa vyötärön seudulle nikamien siirtymisiä, nivelsiteiden venymisiä, rustoa sidekudosvaurioita, sekä hermoratojen ylivenytyksiä. Kohta alaselkä ja lantio ovat löysiä, kuin vanha vit... ja haaveet vetoennätyksistä saa haudata.

Ainoa luonnonvastainen juttu on väittämä, että kapealanteiset miehet ovat hyviä rakastajia! Tosiasiahan on, että kovat maastavetäjät ovat sairaan kovia pukkeja... Jos siis haaveenasi on kovat vetoromut, niin unohda ego- ja ulkonäköhaaveet. Panosta siis keskivartalo harjoitteluun. Lantionseudun vaivoista ja vammoista yleisimmät ovat lonkan koukistajien ja reiden ulkokalvon vammat. Nämä vahvat ja usein voimanostajalla kireät lihakset ja kalvot ovat vaikeita venymään leveissä kyykyissä ja vedoissa.

Venyttely on ensisijainen apukeino ennaltaehkäistä vammat. Pitää myös välttää aloittamasta treeni leveällä vedolla tai ultraleveällä box-kyykyllä. Hyvä lämmittely, herättävä harjoitus aamulla tai ensimmäisenä liikkeenä kevyt kyykky edesauttaa välttämään vammoja. Tutkimusten mukaan suuret rustoalueet nikamissa, lonkissa, polvissa yms. nivelalueilla vaativat 30 minuutin lämmittelyn. Koska näillä alueilla ei ole omaa verenkiertoa, ne ovat riippuvaisia ulkopuolisesta verisuonituksesta. Täydellisesti lämmettyään rustot laajenevat lähes puolella. Tällöin loukkaantumisriski vähenee, harjoituksesta tulee paljon turvallisempi ja ennen kaikkea tehokkaampi.

Miten monta kertaa olen nähnyt salilla Fitness-paitaan pukeutuneita nostajia, jotka kädet kananlihalla virittelevät "Mega-kaarta".. Omapahan on jokaisen kipeä selkä ja ei se neuvomisesta parane. Mites se Taivassalolainen sanonta kertoi siasta ja sen ruuhesta... Reiden takaosan eli hamstring-lihasryhmän ongelmat ovat lopettaneet monen voimanostajan uran.

Veli Kumpuniemellä repesivät ME-yrityksessä 373 kilossa molemmat reiden takaosat. Markku Pesosella ilkeä hamstring-syndrooma esti todellisen potentiaalin esiintuomisen kisalavalla. Arto Rajalan yli 30-vuotista voimanosto-uraa on jarruttanut iskiaskyhmyn hermopinne. Ismo Åman oli kovaa vauhtia tulossa yli 400 kilon maastavetajä, mutta ura katkesi takareisivammaan. Riku Kiri pystyi parhaassa iskussaan vetämään 8 x 350, mutta kun laitettiin 380 tankoon, niin takareidet toistuvasti repesivät.

Aikaisemmissa artikkeleissäni olen jo tuonut esille lihasten venyttämisen merkityksen, lihasepätasapainon reiden ojentaja- ja koukistajalihasten välillä ja yliharjoittelun vaarat. Painottaisin vielä lanneselän nikamien hermoratojen puristumiset, jotka aiheuttavat kroonisen jännitystilan alaraajojen lihaksiin. Vyötärön alueen lannenikamat ja ristiluu liikkuvat ja lukkiutuvat kireiden lihasten, esim. vedon ristiotteesta, kyykyn taka-askeleista tai penkin kaaresta. Kun alaraajojen lihaksia hermottavat hermot jäävät puristukseen, ne antavat kroonisen käskyn lihasten jännittyä. Eli lihaksiin "jäi valot päälle", niin mikään lihasten venyttely tai hieronta ei vapauta lihaskramppia alaraajoissa. Tämä kroonisesti jännittynyt, lyhentynyt ja heikon aineenvaihdunnan omaava lihas on altis lihasrevähdyksille treenatessa.

Toinen harvoin esille tuotu tekijä hamstring-ongelmissa on pakaralihasten merkitys ja näiden kahden lihaksen yhteistoimista. Ihmiskehon lihakset on rakennettu paljolti siten, että lihakset ovat paljon lomittain toistensa päällä tai alla. Harva tulee ajatelleeksi ja useimmat anatomian teokset antavat virheellisen kuvauksen, että esim. ison pakaralihaksen viimeiset lihaskalvon säikeet ylettyvät reiden puoliväliin.

Todella monet takareisi-revähdykset johtuvat kireästä pakaralihaksesta, joka on laiminlyöty venyttely osuudessa. Kireä ja voimakas pakaralihas on "lukinnut" takareiden yläosan ja aiheuttaa välillisesti takareisirevähdyksen. Samankaltaisia ongelmia tekevät kireät lonkan koukistajat reiden etuosan lihaksille, keskiselän lihakset ristiselälle, rintalihas hauikselle ja yläselän lihakset olkapäälle.

Hieman harvinaisempi, mutta sitäkin kivuliaampi vaiva on piriformis-syndrooma. Ison pakaralihaksen alla kulkee poikittain ristiluusta lonkkaan piriformis eli päärynälihas. Se ei normaalisti tee kenenkään ihmisen elämää vaikeaksi, mutta n. 50 % ihmisistä issias-hermo menee tämän lihaksen läpi alas jalkaan. Näillä ihmisillä rasituksesta usein seuraa ilkeä jomotus reiden ulkosivulle ja polven ulkoreunaan.

Venyttely on vaikeaa kohdistaa oikein, koska ison pakaralihaksen lihasmassa on tiellä. Todella asiansa osaava ja kovanäppinen hieroja on paras apukeino. Välistävetäjien ongelmana on vielä reiden lähentäjien revähdykset, venähdykset ja rasitusvammat. Usein on pelkona kisoissa liukkaat lavat, jotka voivat aiheuttaa pahan lähentäjävamman.

Asiaan pystyy itse vaikuttamaan eniten valitsemalla oikeat jalkineet, joissa on pitävä pohja. Asiansa osaava suutari tekee kyllä pitävät "liukuesteet" jalkineiden pohjiin. Jos kiekon- tai moukarinheittäjillä on omat tossunsa liukkaalle tai karhealle ringille, sekä kuivalle- ja sadekelille, niin ei ole liikaa vaadittu voimanostajalle varajalkineet vetoon.

Lähentäjä vaivoihin pätee samat faktat selästä tuleviin ongelmiin, joten ristiselän kunto kannattaa aina tsekata. Melko monella voimanostajalla on tapana perusharjoittelukaudella tehdä pelkästään kapeita "Body-kyykkyjä" ja kapeaa vetoa. Sitten yht´äkkiä aloitetaan leveät kyykky- ja vetotreenit kisojen lähetessä. Ei siis ihme, jos nivuset menevät paskaksi. Liikkuvuus on heikentynyt, voimat lähentäjistä kadonneet ja hermotukset kyseisiin lihaksiin huonontuneet "bodyjaksolla". Vastaava tilanne nähdään esim. jääkiekkoilijoilla, jotka kärsivät nivus- ja lähentäjälihasten vaivoista ensimmäisten jääharjoitusten jälkeen.

Harjoittelun vaihtelevuudenkin ja mielekkyyden vuoksi liikkeitä ja harjoituksia pitää vaihtaa. Kuitenkin pääliikkeitä ei kannata kokonaan jättää pois, vaan tekee niitä esim. kevyinä päivinä. Edelleen pätee monesti hokemani vanha viisaus. Nostaja on niin vahva kuin sen heikoin lenkki! Yli 400 kilon selästä ei ole suurta hyötyä, jos lähentäjät eivät kestä 200 kilon irrotusta maasta.! Eli veivatkaa ... veivatkaa..

Lopuksi on vielä tuotava esille hauislihasten revähdykset ja kyynärvarsien merkitys maastavedossa. Aikakautena ennen penkkipaitojen vallankumousta monelta voimanostajalta meni hauislihas poikki vetotreeneissä. Ilkka Nummisto, Rauno Rinne, Markku Vierikko, Jouko Vuorinen ja Sakari Mäntylä kokivat kovan kohtalon. Nämä henkilöt olivat stereotyyppinä nostajia, joilla oli iso ja vahva ylävartalo. Suhteellisen heikko lantio eli veto tehtiin paljon ylävartalon lihaksilla, myös hauiksilla. Koska aikana ennen penkkipaitoja moni voimanostaja oli lähes "lavakunnossa" body-kisoihin, niin ylävartalon lihaksilla revähdykset olivat paljon todennäköisimpiä.

Harjoittelusta ja anatomiasta ei ollut millaistakaan tietämystä. Perjantaina voitiin ottaa kova penkkipunnerrus, ylävartalon apuliikkeitä ja 20- sarjaa hauista. Lauantai aamuna kova veto ennen lauantai saunaa, ja ihmeteltiin kädet koukussa miksi veto ei kulje ja kädet särkee yöllä..

Lou Simmons on viisaasti suositellut valmennettavilleen hauiskääntöjä käsipainoilla vasaraotteella. Silloin esim. penkkipunnertajalle tärkeämmät kyynärpään alueen koukistajalihakset vahvistuvat. Normaalisti yläselän soutuliikkeissä tulee riittävästi harjoitusta voimanostajan hauiksille.

Vahvamieskilpailijat ovat nykypäivänä enemmän vaarassa hauisrevähdyksille. Liikevalikoima kisoissa on sellainen, että se vaatii vahvat hauikset ja kovan maastavedon. Miettikääpä esim. Pasi Paavistoa, joka parhaimmillaan väänsi pienellä heijauksella hauista 150 kilolla. Sitten 201 pitkä kaveri veti 400 kiloa ylös...Mitä luulette, olivatkohan hauisten jänteiden kiinnityskohdat lujilla?? Kyynärvarsien lihasten hyvä kunto on elintärkeä hyvälle maastavedolle. Ote pitää pysyä tangossa ja se on kiinni puristusvoimasta ja siitä etteivät kireät lihakset kyynärvarsissa paina hermoratoja.

Janne Toivanen usein korosti, että n. kuukausi ennen kisoja mikään vetorauta ei tahtonut pysyä käsissä. Treeni oli kovimmillaan ja apuliikkeissäkin kovia painoja. "Forkut" olivat siis kovilla. Treenin keventyessä kisojen lähestyessä palautuivat myös kädet ja ote piti myös kisaromuissa. Ilkka Nummisto hierotutti vielä kisaviikolla kyynärvartensa ja kämmenen lihakset. Nummisto piti 380 kiloakin vielä sormien nivelten varassa, ei kämmenissä. Sormivoimat olivat siis melkoiset. Kuten aikaisemmin kerroin, niin "vetomiehet" ovat mystisiä virittelijöitä ja otetempuista voisi kirjoittaa kirjan.

Hannu Maliselta lentelivät tekokynnet usein katsomoon kesken kisavedon. Juha Hyttinen piti käsiään kylmäpusseissa, että sormet tulisivat kapeammiksi turvotuksen laskiessa. Dan Austin paineli akupisteitä käsissään ennen vetoa. Virtasen veljekset puuteroivat kainalot kitkan vähentämiseksi ylävartalossa. Oma suosikkini oli Unto Honkonen. "Unski" laski mitä pahimman kilpailija piti vetää hänet voittaakseen, ennen viimeistä vetokierrosta. Viimeinen "pyyntö" oli 2,5 kiloa vähemmän. Kädet täynnä puuteria Unto meni hieromaan tangon täyteen. Lopun kai arvaattekin

Treeni ohjelmat

Maastavedon harjoittelun kohdalla yksilöllinen harjoitusohjelma tai tyyli harjoitella on paljon tärkeämpää, kuin muissa voimanoston osalajeissa. Koska nostajan ruumiinrakenne ja mittasuhteet ratkaisevat paljon, sekä vastaavasti varusteet merkitsevät tulokseen taas vähän. Jokaisen on kehitettävä pitkälle itselleen paras tapa harjoitella. Koska edes ylivoimaiset Venäjän ja Ukrainan nostajat eivät ole pystyneet nostamaan vetotuloksiaan kyykyn ja penkin tasolle niin painitaan suuren ongelman kanssa.

Monet epäinhimillisen kovat Boris Seykon kyykky- ja penkkiohjelmat nostavat hieman sovellettuna tavallisenkin nostajan tuloksia.

Sitä vastoin vedon erikoismiesten "tappo-ohjelmat" vievät amatöörinostajat väkisin jumiin tai loukkaantumiseen. Oikean tyylin harjoitella oikein maastavetoa, on pitkän tien takana. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä, joista palapelin voi koota. Tullakseen hyväksi välistävetäjäksi on ensin osattava vetää perinteisesti kapealta. Yksi maailman kaikkien aikojen parhaista voimanostajista, Mike Bridges piti välistävetoa vain eräänlaisena leveän kyykyn variaationa.

Tekniikkataituri Jarmo Virtanen harjoitteli aina kapeaa vetoa enemmän kuin välistävetoaan. Vaikka h äntä nimenomaan pidettiin välistävedon ikonina. Jarmo jopa moitti pikkuveljeään Aria liian laiskaksi vetämään kapealta. Paljon sanottu, kun Arinkin vetoennätys oli 307,5 "seiskafemmaan". Uransa aloittelevalle voimanostajalle painonnostoliikkeet: Rinnalleveto, tempaus ja korkeat vedot opettavat parhaan irrotus tekniikan ja lantion käytön. Raimo Välinevalla oli painonnostossa Pohjoismaiden ennätys. Jarmo Virtanen aloitti uransa painonostajana ja treenasi paljon korkeita vetoja nopeutta kehittääkseen.

Ismo Lappi oli keihäänheittäjän urallaan tehnyt loputtomasti painonnosto- ja vetoliikkeitä. Ruotsin Lars Noren, joka veti yli 400 kiloa 125-kiloisiin ja superiin, sekä piti pitkään superin vedon ME:tä nimissään veti melko harvoin maasta. Kova painonostotausta loi pohjan ME-lukuihin. Voimanoston Euroopan mestari Olavi Rintanen käänsi 200 kiloa raakana rinnalle ja tiesi olevansa 340 kilon vetokunnossa.

Lou Simmons ja hänen Westside-Clubinsa jäsenet ovat kehittäneet aivan oman tyylin harjoitella maastavetoa. Suurin osa harjoittelusta käytetään vedossa tarvittavien lihasten vahvistamiseen apuliikkeiden kautta. Hyvää huomenta variaatiot, reverse hyper, selänojennukset, soutuliikkeet ja monipuolinen vatsaharjoittelu takaavat vetokunnon. Nopeusvedoilla, jotka tehdään 50 - 70 % painoilla ja 30 sekunnin palautuksilla, saadaan irtiottokykyä. Leveät box-kyykyt toi kapeat kyykyt matalille 10 - 25 sentin boxeille vahvistavat lantion ja takareiden alueet koville vedoille.

Jokainen voimanostaja saa westside barbell harjoitusfilosofiasta erinomaisia apuliikkeitä ja vinkkejä harjoitteluunsa. Vedot erikorkuisten korokkeiden päältä on suosituimpia harjoitusmuotoja maastavedolle. Tästäkin harjoitusmetodista on mitä erilaisimpia variaatioita ja mielipiteitä. Eräs lajimme pioneereista Jaska Parviainen kehitti jo 70-luvulla toimivan veto-ohjelman peruskuntoharjoittelusta "tulosspiikkaukseen" asti. Kerroin ohjelmasta Voimanostaja-lehdessä, josta kiinnostuneet voivat kerrata aiheen. Liikkeissä päähuomio oli suorin jaloin vedossa korokkeen päältä. Kuningasajatus oli vahvistaa ristiselkää ja liike tehtiin pitkänä ja venyttävänä aivan jalkaterien päältä.

Nyrkkisääntönä oli, ettei liikkeessä tehty yli 50 prosenttisia painoja ja näin suojeltiin alaselkää vammoilta. Sadistisimmat treenaajat vetivät 5 x 10 x 50 prosenttia 30 sekunnin palautuksella eli 300 kilon vetäjä 5 x 10 x 150 kilolla. ’Veli Kumpuniemi haki perustaa omille ohjelmilleen Parviaisen ideoista. Janne Toivanen medifioi ohjelman itselleen sopivaksi, mutta perusta tuli kaukaa 70-luvun opeista. Toivanen on aina painottanut liikkeen venyttävää merkitystä alaselälle ja takareisille.

Korokevedot on poikkeuksetta suositeltu vedettävän kapealta. 80-luvun voimanostoharjoittelun "Gurut" Saarelainen, Kiviranta ja Nikkanen ehdottomasti kielsivät välistävedon korokkeelta vaarallisena liikkeenä.

Jarmo Virtanen veti tuuman lastulevyn päältä yli 300 kiloa ja kertoi kotikisojen v. 1983 kovan vetokunnon salaisuudeksi tämän liikkeen.

Kumpuniemi rikkoi harjoittelussaan kaikki lainalaisuudet, vetämällä välistä jalkapöytä melkein kiinni tangossa. Kuulemma vahvisti mukavasti reiden lähentäjiä.

Jopa superraskaan Rudolf Küster, joka veti 400 kiloa teki paljon puolivälistävetoja korokkeelta. Loistonsa päivinä 90-luvulla "Rudin" takareidet olivat aivan uskomattoman kokoiset. Aivan kuin joku olisi kiinnittänyt "koti-natsin" takareisien paikalle kahdet ponttoonit.

Küsterillä oli omituinen hierontatapa pakaroille ja takareisille, sillä hän laski istualtaan kierreportaita... Leningradin kerrossiivoojille tuli melkoinen kiire, kun "Rudi" tuli 54-numeroinen alppijääkärin kenkä edellä alas portaita...

Myös nykypäivän superin ykkösnimi Brian Siders pitää puolivälistävetoa 10 cm korokkeen päältä erinomaisena liikkeenä juuri liikkuvuuden parantajana. Superin 150 kiloisilla ja mahakkailla nostajilla jää paljon voimavaroja käyttämättä vedossa, koska alkuasentoon ei yksinkertaisesti taivuta.

Islannin Superin isot "kannut" ajavat tiukat vetopuvut sisään nostamalla ylisuuret painot avustetusti ylös. Tämän jälkeen painot lasketaan hallitusti alas ja puku venyy oikeisiin mittoihin. Jenkit harjoittelevat paljon voimatelineessä osavetoja. Don Reinhouldt kehitti veto-ohjelman, jossa vedettiin viikoittain tuuman verran alempaa, kunnes rekkaromu saatiin lattiasta.

Suomalaisista vetomestareista vain Tapio Hepokangas ajoi onnistuneen systeemin läpi. Tämän päivän vahvamieskisoissa vedetään paljon polvien alapuolelta ja parhaimmat kiskovat 500 kiloa. Taito Haara, jolla oli poikkeuksellisen vahvat epäkäslihakset monivuotisesta painonnostourasta, veti 510 kiloa polven alta jo 70-luvulla. Eikä vetotrikoista tiedetty mitään...

Kaksi pahinta virhettä mitkä tehdään voimatelinevedossa on ylisuuret painot ja se, että vedosta tulee ¼-kyykky. Venäläiset voimavalmentajat suosittelevat korkeintaan 110 % taakka vedon maksimista. Jos taakka on tästä suurempi, niin liikkeestä tulee liian hidas ja hermojärjestelmä kuormittuu liikaa. Toinen päävirhe on vetää liian korkealta, jolloin liike tehdään jaloilla ei selällä. Liike pitää kohdistaa juuri selän lihaksille, silloin liike palvelee normaalivedon loppuosaa.

Ennaltaehkäisy

Maastavedon eri mahdollisuuksiin ennaltaehkäistä vammoja on puhuttu paljon artikkeleissani lihashuollosta, penkkipunnerruksen ja kyykyn osioissa aihetta on käsitelty riittämiin. Painottaisin vielä monen vanhan mestarin ohjeen, ettei älyttömällä repimisellä saa mitään aikaan.

Käytä järkeäsi ja pudota treenipainoja jos tuntuu vaikealta. Huomioi muiden lajien rasittavuus ja anna päälihasten levätä rauhassa riittävän pitkään. Palautumisprosessi pitäisi aloittaa mahdollisimman pian harjoituksen jälkeen. Kevyet liikkeet, tankojumppa, uinti, metsäkävely, hölkkä yms. liikunta joka ajaisi kuonat ja lihasjäykkyydet paikoista kovan vetotreenin päätteeksi. Venäläiset valmentajat suosittelevat roikkumista 2 - 3 minuuttia treenin jälkeen. Jarmo Virtanen kertoi aikoinaan, että hänellä oli vain yksi apuliike voimanostoon ja se oli roikkuminen pää alaspäin. Esimerkiksi polvitaipeista roikkuminen dippitelineestä aukaisee mukavasti lanneselän nikamia.

Selän rentouttamiseksi voi vielä illalla maat mahallaan tyynyt lantion alla ja pitää kylmäpakkausta ristiselässä. Jotkut käyttävät tulehdus -kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja heti treenin päätyttyä. Siinä on aina vaara "valepalautumiselle" ja lääkkeeseen tulee pian immuuniksi. Yleisohjeena on helppo mainita, että erikoisesti maastavedon kohdalla aktiivinen lepo on aina parempi kuin pelkkä passiivinen makoilu. Jopa yli kahdeksan tunnin yöuni löysistää selän lihaksia ja ligamenttejä niin, että hermot alkavat jäädä puristukseen. Kun siihen vielä lisätään yön aikana makuulla täyttyvät nikamien väliset välilevyt, niin hermoradoilla alkaa olla ahdasta.

Edellä mainituista syistä tavallisellakin "kadun tallaajalla" on aamulla jäykkä ja särkevä selkä. Puhumattakaan herätyksen kokeneesta voimailijasta, joka on vetänyt "vanhan kansan" veto-ohjelmat kehiin. Lopuksi painottaisin vielä erikoisesti vetotreenien kohdalta riittävästä nesteen saamisesta. Koska veto on kaikkien kokonaisvaltaisin liike nostojen kropalle ja lähtee ilman laskuvaihetta melkoisen repivänä liikkeenä. Jos "voiteluainetta" ja nestettä sitovia suoloja ei ole riittävästi elimistössä, se aiheuttaa mikrorevähdyksiä ja joskus pahempiakin kramppeja sekä revähdyksiä.

Nykypäivän ihminen nauttii päivittäin liikaa kahvia, colajuomia, energiajuomia ja lisäaineita sisältäviä mehuja, joilla on kaikilla diureetinomainen eli nestettä poistava vaikutus. Kannattaa siis olla tarkkana tuleeko pidettyä vetopäivinä nestetankkauksesta huolta.

Hoitometodit ja kuntoutus

Vedon kohdalla menetelmät melko yhteneväiset, mitkä on jo käyty kyykkyosuudessa läpi. Tässä on nyt käyty melko perinpohjaisesti läpi voimanoston harjoittelu, vammat, niiden ennaltaehkäisy ja hoito.

Toivottavasti lukijoille hahmottui taas jotain uutta näkökulmaa lajista. Olen yrittänyt paljon valaista lajimme ongelmia ja lainalaisuuksia, joskus pienellä huumorilla ja "värikynällä". Joku viisas on sanonut, että ymmärtääkseen tätäpäivää ja osaakseen ennustaa tulevaa on tunnettava historiansa. Siksi olen pyrkinyt valottamaan tämän päivän lukijallemme voimailun menneitä vuosia ja tapahtumia. Ei kai tässä muuta kuin hyviä uusia vuosia ja miellyttäviä lukuhetkiä.

Pekka Anttila