No Body ry : Saliesittely

Pieksämäen voimailijat kyllästyivät puutteellisiin tiloihinsa ja päättivät tehdä asialle jotain. Satojen ja tuhansien talkootuntien tuloksena avattiin oma treenisali. Yli vuosikymmenen pitkäjänteinen työ on luonut seuran jäsenille hienot puitteet kaikkien voimailulajien harrastamiseen.

Yhdistys salin ylläpitäjänä.

No Body ry on perustettu salitoimintaa varten. Aikansa eri vaihtoehtoja pohdittuaan seuran puuhamiehet päättivät perustaa yhdistyksen vastaamaan salin pidosta. Seura ei tänäkään päivänä kuulu mihinkään keskusliittoon vaan toiminta on edelleen organisoitu salin ympärille. – Teemme järjestysmieshommia, erilaisia talkoita kuten kattotöitä ja järjestämme voimamieskisoja, kertoo toiminnasta yhdistyksen pitkäaikainen puuhamies Marko Mononen.

Alkupääoma, 20 000 Suomen markkaa kerättiin järjestysmiestöillä. Seuran aktiivit ovat seisseet tavoitteidensa takana joka suhteessa. – Takasimme yhdistyksen lainat henkilökohtaisesti, toteaa pitkäaikainen puheenjohtaja Jari Korhonen samalla paikallista Osuuspankkia kiitellen.

Nykyisin seurassa on lähemmäs 100 jäsentä. Lisäksi salilla käy paljon kertakävijöitä. Hintataso on huomattavasti kaupallisia edullisempi, siitä huolimatta ei ole tarkoitus kilpailla kaupallisten kuntokeskusten kanssa vaan ainoastaan kehittää salia ja toimintaa jäsenistön tarpeiden mukaan. – Sali on auki 365 päivää vuodessa, treenaamaan voi tulla milloin vain, toteaa puheenjohtaja Korhonen. Myös nuoret ovat ottaneet salin omakseen. – Talkootoiminnassakin on mukana paljon 16-17 vuoden ikäisiä poikia jotka ovat hyvin mieltäneet että tekevät itse asiassa töitä itsensä hyväksi. Tämä myös kasvattaa vastuuntuntoa ja tiloista huolehditaan, toteaa Mononen tyytyväisenä.

Laitteita joka lähtöön

Alkuun päästiin ostamalla välineitä realisointikeskuksista ja konkurssipesistä, loput tehtiin itse. Yhtenä erikoisuutena voisi mainita itse tehdyn ristitaljan. Ensin seura toimi kaupungin osoittamissa tiloissa. Nykyiset 370 neliön tilat seura on vuokrannut Suomen Viljava Oy:ltä jonka panosta puuhamiehet myös kilvan kiittelevät. – Tämä on hyvä tila, paras missä ollaan oltu. Kolina, musiikki tai muu meteli ei haittaa. Samassa tilassa voi treenata kaikkea. Salikalustoa on joka lähtöön. Taljoja, levypainoja, käsipainoja, tankoja ja laitteita löytyy monipuolinen valikoima, joukossa muutama vipuvarsilaitekin. – Hankimme koko ajan lisää kalustoa jäsenten toivomusten mukaan, toteaa Mononen.

Tilan kalustaminen on vaatinut paljon työtä. Salitila oli täysin kunnostamaton ja vaati paljon työtä ennen kuin se voitiin ottaa käyttöön. Mikäli käytte salilla niin vilkaiskaapa kunnostamatonta puolta jossa voimamiehet joskus vetävät kelkkaa. Saatte kuvan Korhosen, Monosen ja kumppanien työmäärästä harrastuksensa eteen.

Voimamieskisoista ykköslaji

Salilta löytyy mahtava valikoima voimamieskilpailujen välineitä. Conan-pyörä, tukki, pyöreät kivet, 2 kpl renkaita, voimaportaat, 3 kpl farmarikävelypainoja, viikinkipunnerrusteline, säkit lastaukseen, valjaat ja kelkka… Joskus Tomi Lotta tuo rekan salin pihaan jossa voi treenata rekan vetoa kisakaudella.

Voimamieskilpailuista onkin muodostunut seuran päälaji tällä hetkellä. – Meillä käy paljon voimamiehiä treenaamassa eri paikkakunnilta, kertoo Tomi Lotta. Tomi on seuran menestynein urheilija tällä hetkellä. Voimamiesten SM-pronssimitalisti kävi juuri hakemassa kansainvälistä kokemusta Kanadasta. – Tämä on ihanteellinen paikka treenata, samassa tilassa voi tehdä sekä laji- että salitreenit, kiittelee Tomi. Myös monet kuntoilumielessäkin treenaavat käyttävät voimamieskalustoa. – Vähän farmarikävelyä, conan-pyörää tai tukkipunnerrusta treenin päälle, kertoo Tomi.

Voimamieskisoista onkin tullut seuran ykköslaji. Toki muissakin lajeissa, kuten kehonrakennuksessa on kilpailtu. Maastanoston ME-mies Ismo Lappi on myös No Body ry:n riveistä lähtöisin. Viimeksi seura järjesti Savon Vahvin Mies-kilpailut heinäkuussa.

Monipuolinen toiminta tarvitsee tukijansa. – Meillä on paljon hyviä yhteistyökumppaneita jotka tukevat toimintaamme. Esko Kotivuori, ATK Team, Urheilu-Kari, Uudenmaan Pikakuljetus, Savon Solmu ja S-Katto ovat tukeneet toimintaamme todella hienosti kiittelevät puuhamiehet kilvan sponsoreitaan. – Saattaa kyllä nyt joku unohtuakin, pelkää Jari Korhonen.

Ei ole sponsorien rahat menneet hukkaan. Tänä päivänä puhutaan ammattilaisuudesta lähes jokaisen urheilulajin kohdalla. Ruohonjuuritaso ja siellä tehtävä perustyö unohtuu usein. No Body ry pitää yllä voimailulajien asemaa Savon sydämessä esimerkillisellä tavalla. Pieksämäellä päin liikkuessanne voitte pistäytyä treenaamassa, sali löytyy aivan keskustasta.

Sakari Selkäinaho