Voiman ja taidon kehittyminen

Kehittyminen

Ei ole tullut vastaan voimailijaa tai voimalualan harrastajaa joka jossain harrastuksensa vaiheessa ei olisi törmännyt tilanteeseen jossa touhu ei etene. Yleisimmin tämä vaihe nousee eteen noin 2-3 vuoden kuluessa harrastuksen aloittamisesta. Viimeistään pysähtymisen/hidastumisen merkit nostavat päätään siinä vaiheessa, kun voimailija on tietyn tyyppisen ”jalostumisen” käynyt läpi, esimerkiksi voimanostossa lajinomainen harjoittelu on kiritty huippuunsa.

Kehityksen hidastuminen/pysähtyminen tuo mukanaan usein psyykkisiä tekijöitä, aletaan ihmettelemään ja päättelemään omaa tekemistään uskomuksien pohjalta. Ongelma ei aukea näin, sillä täysin uskomuksien pohjalle rakennettu rationaalinen päättely ei voi koskaan antaa tarkkoja reaalituloksia. Tämän vuoksi onkin niin sanotusti parempi ottaa lusikka kauniiseen käteen, nöyrtyä ja keskittyä muutamaan faktaan.

Ärsyke

Suurin kehityksen toteuttava tekijä on ärsyke. Tämä on seikka minkä sisäistäminen ja ymmärtäminen meissä kaikissa voi toisinaan tuottaa ristiriitoja. Yleisellä tasolla nimittäin ärsyke itsessään tarkoittaa sen tutun ja turvallisen asian kyseenalaistamista. Etenkin sosiaalisissa ympyröissä kyseenalaistaminen koetaan ”myrkkynä”, sillä se horjuttaa aina jonkin henkilön tai uskomuksen valta-asemaa. Jos tällaisessa yhteisössä vallitsee todellisen demokratian sijasta diktatuuri, pyrkii se yhteisö karsimaan ”häiriötekijän” pois jotta ns.hyvä fiilis ei häviä. Tosi asia on vain, että tälläinen diktatuurinen joukko ei kehity, toisin sanoen se on sisäsiittoinen. Aivan sama asia pätee kaikkeen kehitykseen, mm.ihmisen älykkyys on kehittynyt tiedon kasvun myötä. Samoin käänteisesti ajatellen esimerkiksi jonkin lääkkeen teho lakkaa kun sitä syö liikaa kauan. Sama asia pätee myös voimailuun.

Miksi näin sitten on? Sen vuoksi että maailma on monimuotoinen, voimailijan tehdessä jotain liikettä siinä työskentelee monta lihasta, lihaksen monta eri osa-aluetta. Kun monimuotoisuuden ja erilaisuuden jokaista osa-aluetta kehitettään, syntyy toiminnalle ns. positiivinen noidankehä – alati eteenpäin menevä ja kehittyvä malli. Ärsyke kuvaa sitä toimintaa, joka kohdistuu kokonaistoimintaan ja jotta ärsyke pysyy yllä, on siihen liitettävä edellämainittu vaihtelevuus/erilaisuus. Kun treenaamisessa pidetään huoli erilaisten ärsykkeiden syntymisestä, näkyy se tuloksissa. Asian voi siis ilmaista niin, että niin kauan kuin voimailija kykenee kehittämään ja keksimään ärsykkeitä harjoitteluunsa, hän kehittyy. Jos taas voimailijalla harjoittelu on saman suuntaista pitkän aikaa syntyy adaptaatio, ärsykkeen taso laskee merkittävästi – samat treenit, samat tulokset.

Vain osa kokonaisuutta

Meitä ihmisiä tällä pallolla viilettää reilut 6 miljardia kappaletta ja jokainen meistä on erilainen. Älykäs ratkaisu ei ole pyrkimys saada kaikkia ajattelemaan samanlailla vaan hedelmällinen tulos syntyy kun pyritään tulemaan muiden kanssa toimeen ja kyetään ottamaan huomioon kanssaihmiset erinlaisuudestaan huolimatta. Tämä tosin ihmishistoriaa ja nykyhetken tilanteita tarkastellessa on ollut vaikeaa, mutta se on toinen juttu.

Samanlailla ihmisessä on miljoonia lihassoluja, joiden määrä pysyy samana koko eliniän, ainoastaan lihassoluissa olevien työyksikköjen (sarkomeeri-proteiinit) määrä muuttuu. Samoin lihassolujen motoriset yksiköt eli hermotus, motoristisien yksiköiden ns.syttymistaajuus on sidoksissa lihassoluihin. Lihassolujen toiminta on riippuvainen toisistaan ja näin ollen niiden kehityksessä on toisiinsa nähden kumuloiva vaikutus. Kun voimaharjoittelun ärsyketaso on oikeanlainen, on mahdollista aktivoida aina vain useampia lihasoluja käyttöön ja saavuttaa voimatasollista kehitystä.

Mitä ja miten?

Kun ärsykkeistä puhutaan, syntyy usein ensimmäisiä muutosvastarintoja ja ne ilmenevät oman nykyisen toiminnan puolustuksina. Syy kehityksen loppuun löytyy usein jostain muualta kuin siitä mitä on tehty viimeiset 2 vuotta ”..eihän siinä vikaa ole, sillä onhan sillä reilu vuosi sitten kehitytty paljon ja ei se tulostaso ole laskenut…”

Ensimmäinen ”mitä ja miten?” -kysymykseen vastaava vastaus syntyy edellämainitun ajattelun unohtamisesta, sen oman uskomuksen kyseenalaistamisesta. Tätä oman ylpeyden edellä viipottavaa ajattelua ei tarvitse kokonaan kerralla hajoittaa, vaan ainoastaan tuoda siihen pikkuhiljaa uusia asioita ja olemalla avoin näiden uusien asioiden potentiaaliin.

Yksi hyvin yksinkertainen ja helppo tapa tuoda ärsykkeitä omaan treeniin on ottaa mukaan sellaisia liikkeitä, mitä aiemmin on hyvin voimakkaasti karttanut. Alkuun niiden suorittaminen on hankalaa ja vaikeaa, mutta ennen kuin huomaakaan, niissä alkaa kehittymään hyvin nopeasti. Eräs ärsykeen muodostus idea on ottaa treeniin ns. pääliikkeeksi jollekin ohjelmajaksolle jokin muun, kuin se tuttu ja turvallinen liike. Esimerkiksi maastanosto korokkeelta ei ole yksi voimanoston kilpailumuodon laji, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä voisi voimanostaja ärsykkeenä harjoitella pääliikkeen tavoin.

Toinen hyvin helppo tapa muodostaa ärsykkeitä on käyttää hyväksi treenin eri jaksotuksia. Eli jos on jaksottanut treenille tietyn kierron, rikkoo sitä tietyin väliajoin erityyppisellä treenillä. Esimerkiksi itse treenaan voimanostoa, eli treenini koostuu hyvin pitkälle vapailla painoilla harjoittelusta, tällöin teen joskus treenikierron väliin vierailun vieraalle salille, vieraaseen treenimaailmaan. Menen omasta tutusta ja turvallisesta salista johonkin aivan muuhun ja treenaan vallan koneilla ja laitteilla, vapaat painot jäävät tuolloin treenissä omaan rauhaansa.

Kolmas keskeinen tapa saavuttaa kehitykseen tähtääviä ärsykkeitä on oikeanlaisen treeniohjelman muodostus. Ohjelma on suunnitelma, joka sisältää itsessään monipuolisen ärsykkeen. Ärsykkeitä/ärsykkeen voi ohjelmaan muodostaa monella eri tavalla, esimerkiksi edellä mainituilla apuliikkeillä. Toinen tapa on rakentaa niin sanottu progressio. Ohjelman lopussa, jos progressio on oikein muodostettu, on lopullinen tulos- ja voimakehitys syntynyt pienistä osatekijöistä ja kehitysaskeleista. Jokainen osatekijä ja askel itsessään on ärsyke, näin ollen oikein suunniteltu/laaadittu ohjelma on kokonaisuudessaan toisiinsa sidottu ärsykkeiden vyyhti. Tämän progression suunnittelu tosin on vaikeaa, sillä käytännössä se on tulevan ennustamista ja arvioimista. Keinoja on monia muodostaa kyseinen progressio: laskemalla, treenihistorian ja/tai kokemuksen mukaan,jne. Ohjelman muodostuksesta ja suunnittelusta voisi (pitäisi) kirjoittaa yhden kokonaisen kirjan, aihe kun on laaja ja tietoa syntyy varmasti maailmassa aiheen tiimoilta joka hetki lisää.

Ärsykkeitä tai ärsyketapoja tässä oli kerrottu kolme, todellisuudessa nämä kolme jakautuu hyvin moniin pieniin ärsykeiden osiin. Pelkästään harjoituksissa lämmittypainojen ja toistojen määrien muuttaminen eri treenikerroilla tuo ärsykettä. Samoin erilaisilla lihasrasitustavoilla (ekstentrinen ja konsentrinen supistus, dynaaminen, isometrinen ja staattinen lihastyö,jne.) voi ärsykettä kehittää, myös esimerkiksi kumivastuksien lisääminen treeniin tuo täysin uuden ulottuvuuden lihaksien hermotukselle ja sen myötä kehitykselle. Yhdistelemällä ja soveltamalla jo pelkästään vanhaa, saadaan aikaan tuhoton määrä erilaisia ärsykkeen kombinaatiota. Idea on vain päästä rutiineista eroon, keksiä uutta ja toteuttaa.

Mielikuvitus ja ahkeruus

Aihe on hyvin yksinkertainen ja itsestäänselvä. Kuten monet muutkin ihmisen itsestäänselvyydet maailmassa, niin tämäkin tuntuu hyvin helposti ja nopeasti unohtuvan. Meille kaikille tästä itsestäänselvyydesta huolimatta toisinaan nousee mieleen kysymysmerkki että missä vika kun ei kehitytä, siinä vaiheessa asia ei olekkaan enään itsestäänselvä. Voi vain provosoivasti todeta, että henkilö, joka väittää ettei kykene kehittymään enää tai syyttää jotain muuta kuin peilikuvaansa kehityksen pysähtymisestä, ei ole hommassa vielä läheskään kaikkea tehnyt. Kun ymmärtää että koko homma perustuu ärsykkeen ympärille ja on valmis kyseenalaistamaan wanhan, on valmis ottamaan askeleen uusiin henkilökohtaisiin ennätyksiin. Ärsykkeiden keksiminen kun ei ole muusta kuin omasta mielikuvituksesta kiinni. Niiden toteuttaminen on taas kiinni omasta sitoumuksesta ja ahkeruudesta.

Lisäksi tietenkin yleisenä sanomana ei voi sivuutta ihmisten erilaisuutta; niin kauan kuin noteeraamme ja kunnioitamme kanssaihmisiä, homma yleisellä tasolla kehittyy kaikkien meidän lajista kiinnostuneiden parissa.

Harri Kelho