Powerstation Pro Am oli menestys

POWERSTATION PRO AM

Vuoden tasokkain pro-kisa nostettiin taas Cincinatissa, Ohion osavaltiossa. Minulle kisa on vuoden kohokohta ja menen mukaan niin koviin kisoihin kuin suinkin pääsen. Siihen asti kun vain mukaan pääsen ja kynnelle kykenen… Seuraavassa hajanaisia havaintoja reissulta. Nostolavalta, sen vierestä ja vähän muualtakin.

Matka

Kilpailu alkaa vasta kun lentokone nousee Seutulasta. Niin kauan kuin tulokset tehdään vain kotimaassa on nostajilta vielä yksi askel edessä kavuttavana. Omalla takapihalla voi nostaa melkein yhtä paljon kuin salilla. Budjettikaan ei ole este. Ei tarvitse tehdä kuin yksi kuukausi kahta vuoroa niin matkarahat ovat kasassa. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu kovakuntoiselta urheilijanuorukaiselta.
Matka ei sinänsä ole mikään helpotus. Tänä vuonna ajattelin kokeilla lentää suoraan Cincinatiin. Ajatus 17 tunnin matkasta tuntui houkuttelevalta normaalin 24-25 tuntisen sijasta. Tämä aika menee kun matkustan Columbukseen. Idea ei aikasäästöstä huolimatta ollut mikään toimiva sillä jouduin käytännössä olemaan 15 tuntia lentokoneessa melkein yhtä soittoa, ainoastaan kävelin koneesta toiseen. Meinasi painostaa aika lailla ensimmäiset neljä päivää.

Kisa

Puitteet olivat paikanvaihdosta huolimatta upeat. Lämmittelytila oli 1-1 kisapaikan kanssa tangot ja monoliftit mukaan lukien. Mike Ferguson miehistöineen tekee upeaa työtä.

Tyhjä kuntosali, painot varattu.Ihmisiä treenaamassa kuntosalilla.
Kisa nostettiin kolmipäiväisenä. Ensimmäinen päivä oli ns. amatöörikisa ja kahtena seuraavana päivänä olivat lavalla pro-nostajat. Taso oli odotetun kova ja raudat hurjia.

Lauantai oli Big Ironin päivä. Shawn Frankl murjaisi taululle huikean 2715 paunan tuloksen joka koostui 1060 paunan kyykystä ( 480kg ), 875 paunan penkistä ( 397,5kg ) ja 780 paunan vedosta ( 354kg ). Yli 1230 kilon vain 100-kiloiselta nostajalta on aivan älytön ja joka nostossa oli vielä varaa. Ei ihme että moni pitää miestä kaikkien aikojen kovimpana nostajana.

Mike Cartinian murjaisi 2350 paunaa 90-kiloisiin ollen päivän kakkonen ja viimeisen vuoden lähes paikallaan polkenut Al Caslow kolmas. Caslow on aikaisemmin tehnyt melkein samat raudat sarjaa alemmas.

Sunnuntai oli Dave ”Neutron” Hoffin juhlaa. Lähes täydellinen päivä ja komea 2750 paunan eli noin 1250 kilon totaali ei ole lainkaan hassumpi 22-vuotiaalle urheilijanuorukaiselle. Tästä kaverista kuullaan vielä.

Chuck Vogelpohl jaksaa painaa. Nyt huikea 532,5 kilon kyykky jolla Yarumbashin kaikkien aikojen ennätys 125-kiloisissa siirtyi historiaan. Penkkikin kulki kohtuullisesti ja vedossa oli 840 paunaa todella lähellä. Valmis veto tippui näpeistä.

Moni saattaa kuvitella että muutto USA:n tekee tuloksille hyvää. Tarkistakaa kuitenkin ensin AJ Robertilta mihin kannattaa matkustaa. Nuoruutensa Iso-Britanniassa viettänyt AJ aloitti jenkeissä Brent Mikesellin opissa. Ne riittivät reilu 950 kiloon. Muutto Columbukseen ja Westsidelle siirsi lukemat ensin 1050 kiloon ja viimeisen kahden vuoden aikana 1090 kilosta Pro Am kisan 1202,5 kiloon. Yli 100 kiloa alle kahdessa vuodessa noilla tuloksilla ei ole huono parannus.

Kaksi miestä, ystävyys ja urheilu.

Omat nostot

Kunto oli parempi kuin koskaan ennen. Lämmittely on aina heikkoa ja painavaa mutta kolmas kyykky lavalla 770 paunasta ( 349,5kg ) liikkui vielä kohtuullisesti.

Penkki oli pettymys. Viimeisessä nostossa käsi petti alta ja 515 paunaa ( 233kg ) hylättiin 2-1 loppuojennuksesta. Yli 20 asteen ojennusvajaus oikeassa kyynärnivelessä haittaa eniten vedossa ja lämmittelyssä jäi 200 lattiaan. Pari onnistunutta sain aikaan mutta kun viimeisessä kuului ainoastaan rutinaa yläkehosta niin tulos jäi alle tavoitteen. Oma ennätys kuitenkin. Seuraavaksi on vuorossa tilannekatsaus ja sen jälkeen keksitään jotain uutta.

Westside

Sali on edelleen ykkönen, se nähtiin taas kerran. Kovalla kohulla kasattu Lexen Xreme on yhtä kuin Chuck Vogelpohl ja jokainen tietää missä mies on kannuksensa hankkinut. Juuri APF:stä ulosmarssinut BIG Iron on kova porukka mutta jos kolmesta parhaasta nostajasta yksikään ei asu samassa osavaltiossa niin kyse on myös tähtisikermästä Rick Husseyn mahtavan panoksen lisäksi.
Sellaisia nostajia kuin Rich Douglas tai Jake Anderson nähdään varmasti jatkossa tuloslistojen kärjessä. Tony Bolognone ja AJ Roberts ovat siellä jo.
Salilla on jonkin verran uusia nostajia ja uutta kalustoa, mm. uusi evoluutioversio reverse hyper koneesta ja aina jotain erikoisempaa.

Louie

Yksi salin uudemmista jutuista on köydet. Niitä ei kiivetä vaan ainoastaan heilutellaan eri suuntiin. ”Rope battling” onkin yksi kamppailulajien, joiden suuri fani Louie on, käyttämiä treenimuotoja. Nuorempi kaarti nöyryytetään päivittäin kun Lou paahtaa 20-50 minuuttia yhteen soittoon köysillä. Mielessä on jatkuvasti kaksi asiaa, paluu kilpalavoille ja uusien kirjojen teko.

Ihmiset ja koira ulkona yhdessä.

Westside Squat and Deadlift Manual meni juuri painoon ja työn alla on jo neljäs teos joka on suunnattu kaikkeen urheiluun, niin voimanhankintaan kuin kuntoutukseen. Yli 900 kilon yhteistulosta tavoitteleva 62-vuotias veteraani on tämän hetken ehkä tunnetuin voimavalmentaja maassaan ja vammoista sekä joidenkin mielestä korkeasta iästä huolimatta haluaa antaa näytön osaamisestaan myös nostolavalla. Jos vain operoidut olkapäät pysyvät kasassa niin 800-500-700 paunaa nousee. Ihan kunnioitettavia rautoja kenelle tahansa 100-kiloiselle nostajalle. Seurasin salilla 205 kilon nostoa paidalla joka liikkui todella helponnäköisesti. Joku kuukausi aikaisemmin nousi 185 kiloa raakana kapealla otteella, se kertoo potentiaalista.

Mies ja koira auringossa.

Kisatulokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Donny Thompson – Superraskaan mestari Donny Thompson on WPO:n superraskaan divisioonan mestari. Carolinan jätti on voimanoston konkareita, kilpailu-ura alkoi yli 25 vuota sitten ja lopullisesti Donster ripusti nostovyön naulaan viime …

Voimanosto on raaka äärimmäisyyslaji. Siinä mitataan ihmiskehon maksimaalinen voimantuotto tehokkaammin kuin missään muussa lajissa. Lajin juuret ulottuvat syvälle historiaan. Antiikin Kreikan olympialaisten painikisoihin valmistautunut Milo loi histor

Porin Power Teamin järjestämät syksyiset kansalliset voimanostokisat ovat nousemassa tradittionaaliseksi voimailutapahtumaksi.Nostajia oli mukana kolmisenkymmentä,suomenennätyksiä tehtiin tukuttain laajalla rintamalla ja henki kisapaikalla oli aitoa old school meininkiä.Nostajat olivat pääosassa ja kisa …

No Body ry : Saliesittely Pieksämäen voimailijat kyllästyivät puutteellisiin tiloihinsa ja päättivät tehdä asialle jotain. Satojen ja tuhansien talkootuntien tuloksena avattiin oma treenisali. Yli vuosikymmenen pitkäjänteinen työ on luonut seuran …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI -
SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
OLKOON VOIMA KANSSASI!