Varusteet voimanostossa, osa 5 – maastanosto

Tänä päivän tuloskehitys ja osa huipputuloksista voimanostossa laitetaan usein varusteiden ansioksi. Teknologia menee eteenpäin ja sen mukana raudat tangossa suurenevat. Eikö enää tarvitse harjoitella ollenkaan ?

Maastanostoa pidetään edelleen parhaana raa`an voiman mittarina. Varusteiden merkitys oli varsin vähäinen ennen kuin ensimmäiset vetopuvut tulivat markkinoille. Tänä päivänä löytyy nostajia jotka ottavat yli 40 kilon hyödyn varusteista ja välineistä mutta toiset eivät niistä mitään irti. Kaksi tekijää nousee esiin, tanko ja trikoot.

Tangot

Ensimmäiset maastanostoon kustomoidut tangot tulivat markkinoille jo -70 luvun lopussa. Niitä oli käytössä lähinnä USA:ssa ja nostettiinpa monissa yli 20 vuoden takaisissa IPF MM-kisoissa vedot ainoastaan 27-28 milliä paksulla tangolla. Kun eurooppalaiset huomasivat tämän, vaihtui lavalle joissakin kisoissa painonnostotanko. Itse asiassa yllättävän monet itäblokin kovat vetotulokset kansallisissa kisoissa aina tälle vuosituhannelle saakka on vedetty painonnostotangolla. En halua vähätellä tai syyttää ketään mutta miettikääpä faktoja. Ensimmäinen voimanostotanko Ukrainaan toimitettiin vuonna 1994 maajoukkueen toimesta ja vielä joitakin vuosia sitten nostettiin kansainvälisiä arvokisoja painonnostotangolla.

Pro-kisoissa käytettävä vetotanko on yleensä painonnostotankoakin ohuempi, vain 27-27,5 milliä paksu. Jotkut merkit on karhentamalla tehty jopa alle 27 millin. Yhdessä normaalia pitemmän akselin se tekee tangosta erittäin taipuvan. Tämä on etu nostajalla joka osaa hyödyntää elastisuutta irrotusvaiheessa. Nostaja joka ei tekniikka hallitse huomaa tangon ”lyövän takaisin” polvien kohdalla. Joskus jopa niin paljon että nosto jää kesken. Täydellisen sumo-tyylin omaava kilpailija joka osaa ja malttaa vetää ”löysät pois” tangosta saa useiden senttien hyödyn.

Nostotrikoot

Trikoiden kehitys on ollut huikeaa koko 2000-luvun. Suurin syy tähän on materiaali. Jotkut tämän päivän materiaalit ovat melkeinpä liian kovia vetopukuihin. Maastanostossa mennään alas kehonpainolla ja liika vastus on ainoastaan haitaksi.

Perinteiset vetotrikoot ovat lyhyitä ja niissä on leikkaus joka auttaa erityisesti lähtövaiheessa. Monet sumo-tyylin vetäjät suosivat kuitenkin pukuja joka tukee lantiota ja auttaa pitämään nostoasennon. Perinteisen tyylin nostajalle ovat parhaita valintoja vanhan Marathonin Deadlift Suit´n kaltaiset trikoot, kuten Titanin Deadlift Suit ja Metalin Deadlifter. Sumo-tyylin vetäjät suosivat kahta trikoota ylitse muiden, Titan Centurion ja Metalin v-type Squatter.

Olkaimien pituus on yksilöllinen asia. Mitä paremmat mittasuhteet ja optimaalisempi tekniikka sitä lyhyemmillä olkaimilla on vara nostaa. Pitempi liikerata hyvälläkin tekniikalla vaatii pitemmät olkaimet. Varsinkin raskaiden sarjojen nostajilla ovat olkaimet niin löysät että ne saa itsekin helposti päälle. Vetopuvun olkaimet saattavat olla liian tiukat jos saa tangosta kiinni normaalia nostotekniikkaa käyttäen tai loppuasento tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia. Monet superraskaan sarjan nostajat eivät käytä vedossa tukevaa trikoota lainkaan.

Lahkeen suu tulisi olla niin tiukka, ettei puku pääse liukumaan ylös noston aikana.

Pukeminen

Trikoon päälle pukemisessa on monenlaisia niksejä. Jokaisella on myös omansa. Perustekniikka pukemisessa on sellainen että vedät ensin lahkeensuuta ylös jonka jälkeen avustaja vetää edestä, sivuilta ja takaa ”löysät pois”. Kun sama rutiini toistetaan riittävän usein on puku päällä. Lahkeensuita saa liukumaan ylöspäin myös taivuttamalla kyykkyyn vuorotellen kummakin jalan puolelta. Tämä auttaa saamaan trikoon ylös erityisesti reiden sisäpinnoilta ja haaroista. Mikäli puku jää liian alas vetää se helposti polvia ”pihtiin” alhaalla.

Erinomainen apuväline on Suit Slip On`s trikoo sukat. Niillä menee tiukka trikoo päälle huomattavasti helpommin, monet sanovat saavansa ylleen trikoon joka muuten juuttuisi polviin. Tärkeintä on että sukat säästävät aikaa ja energiaa niin kilpailuissa kuin harjoituksissa.

Treenivinkkejä

Harjoituksissa kannattaa aluksi pitää trikoota yleensä olkaimet alhaalla. Tällöin lantion seutu saa passiivista tukea mutta puku ei auta nostoa. Kokeile nostaa olkaimet ylös, tällöin raudan pitäisi liikkua huomattavasti paremmin. Mikäli nosto vaikeutuu huomattavasti ja tekniikka menee rikki, tarkista ensimmäisenä etteivät olkaimet ole liian lyhyet.

Trikooseen voi totuttautua vetämällä voimatelineessä. Siirrä pinnoja alemmas joka viikko ja opit hakemaan tangon tiukallakin trikoolla.

Tanko ei yleensä ole ongelma, varsinkaan Suomessa nostettaessa. Sen sijaan kansainvälisissä kisoissa tilanne voi joskus olla toinen. Eräs takavuosien legendoista, John Kuc eliminoi ongelman harjoittelemalla huonoimmalla tangolla mitä salilta löytyi.

Mitä muuta ?

Kenkien tulisi olla tasapohjaiset. Monet käyttävät paini- tai muita jalkineita joissa on myös pitävä pohja. Tavallinen maastavetotossu on edelleen suosittu. Toiset sanovat painotossun kaarevan pohjan auttavan sumo-tyylin loppuasennossa. Jotkut nostajat käyttävät rannesiteitä otteen parantamiseksi.

Maastanosto on raa`an lihasvoiman mittarin eikä varusteilla ole niin suurta merkitystä. Kuitenkin monet saavat trikoista aika paljon irti. Itse olen nähnyt useita 30-40 kilon tulosparannuksia joista suurimmat ovat monen mielestä yllättäen sumo-tyylin vetäjiltä. Paras luotettavana pitämäni hyöty on 45 kiloa. Huikea hyöty, ainakin omasta mielestäni sillä useimmat nostajat jäävät 10-20 kilon väliin.

Maastanostosta ei saa laajaa spekuloivaa varusteartikkelia sitten millään. Kyseessä on hieno nostomuoto jossa on omat tekniikkaniksinsä aina käsiotetta myöten. Paras ohje on edelleenkin vanhan Esson aikaisen työkaverini ”Slörsmanin” antama: Oikaise jalat ja selkä äläkä päästä tangosta irti.

Sakari Selkäinaho