Tankotanssi doping valvonnan alaiseksi urheilulajiksi

TANKOTANSSI DOPINGVALVONNAN ALAISEKSI URHEILULAJIKSI

Suomen/Kv. Voimalajiliitto lisää lajivalikoimaansa tankotanssin vuodelle 2016, koska laji on
erinomainen esimerkki ihmiskehon voimien käytöstä ja liitto haluaa olla mukana edesauttamassa
lajin urheilullisen statuksen kehitystä.

Lajivalikoiman lisäyksen myötä tankotanssia on myös mahdollista harrastaa antidopingtoiminnan
alla, sillä kaikki Voimalajiliiton jäsenet ovat velvoitettuja kirjoittamaan antidopingsopimuksen, jonka
kautta urheilijat ovat testattavissa Suomen Antidopingtoimikunnan toimesta niin harjoituskaudella,
kuin kilpailuissakin.Liittoon muodostetaan myös erillinen tankotanssijaos vastaamaan lajin asioista liitossa. Jaoksen
sivut tulevat näkyviin osoitteeseen www.tankotanssi.net marraskuussa.
Tankotanssikilpailuja tullaan näkemään liiton muiden tapahtumien yhteydessä, jolloin lajin
näkyvyyttä saadaan entisestään nostettua ja Voimalajiliitto uskoo myös, että antidopingohjelman/
järjestelmän mukana olo lisää lajin arvostusta omana urheilulajinaan.
Liitto järjestää ainakin 2 kpl kilpailuja vuonna 2016:

12.3.2016 Suomen Voimalajiliiton Tankotanssimestaruuskilpailut, Aulanko Areena, Hämeenlinna.
10.9.2016 Avoimet PM-kilpailut, Aulanko Areena, Hämeenlinna

Kilpailuissa tulee olemaan mukana myös miesten sarjat, sillä tankotanssi on erinomainen
urheilulaji myös miehille, vaikka valtaosa harrastajista on tällä hetkellä naisia.
Uutinen on otettu innolla vastaan lajin harrastajien keskuudessa, sillä kasvaneesta
harrastajamäärästä huolimatta lajissa ei ole järjestetty kansallisia mestaruuskilpailuja sitten vuoden
2012.
Kuvassa Voitolla Yöhön- ja Talent- ohjelmista tuttu tankotanssija Henriikka Roo, joka on
ensimmäinen suomalainen tankotanssija, joka on allekirjoittanut antidopingsopimuksen Suomen
Voimalajiliiton kanssa.
Linkki Henriikan videoon allekirjoituksesta:
https://instagram.com/p/9W2VuMx3Lm/?taken-by=henriikkaroo
Kuva vapaasti käytettävissä uutisointiin tämän asian tiimoilta ja toivomme mahdollisesta
uutisoinnista linkkejä tämän viestin lähetysosoitteeseen, jotta voimme jakaa niitä myös omissa
kanavissamme.

Lisätiedot,
Jyrki Rantanen, Puheenjohtaja
Suomen Voimalajiliitto
[email protected]
045-67 357 69
SUOMEN VOIMALAJILIITTO, PL 55, 13101 HÄMEENLINNA, [email protected]
 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleistamme

Olkaa hyvä, Voimaharjoittelu.fi esittää ylpeänä artikkelisarjan voimaharjoittelun huipulta. Kyseinen artikkeli on osa Louie Simmonsin kirjaa Westside Barbell Book of Methods. Yli 230 sivuinen kirja käsittelee kaikkea voimailuun liittyvää Louien ainutlaatuisella …

Jani Rainela Kerro itsestäsi. Kuka on Jani Rainela? 17-vuotias urheilulukiolainen Helsingin Vuosaaresta. Rauhallinen ja kiltti. Olet harrastanut myöskin painia ja kuulantyöntöä. Miten pitkälle olet kuulaa työntänyt ja minkä painoisella välineellä? …

Jouni Pakarinen sulki Captains of Crush #3 gripperin ! Viime viikonvaihteessa nähtiin uusi Captains of Crush #3 sulku Suomessa. Jouni Pakarinen sulki viidentenä suomalaisena maailman tunnetuimman jousipuristimen #3 vahvuuden. Suoritus …

Treenivuosi 2008 Helena Kvist tiivistää viime vuoden tähän tapaan: Viime vuosi oli treenillisesti kovin mitä on koskaan ollut. Paljon pohjakuntoa ja raakatreeniä. Kaikkiaan treeni kertoja tuli 181. Joista kyykkyjä oli …

LIITY VOIMAKLUBIIN ILMAISEKSI -
SAAT HETI LAHJAN

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
OLKOON VOIMA KANSSASI!